Fortumin toimitusjohtajan tehtävistä eläkkeelle yllättäen jäävä Mikael Lilius hyökkäsi iltapäivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa kovin sanoin valtion omistuspolitiikkaa vastaan.

- Suomessa on ollut hyvin vaikea toimia. Kukaan ei ota vastuuta esimerkiksi Fortumin optio-ohjelmasta. Kukaan ei myönnä tehneensä tätä päätöstä, Lilius moitti vakavana.

Liliuksen mukaan Fortumin toimintaa on kyseenalaistettu käsittämättömältä tavalla.

- Fortumin on väitetty manipuloineen sähkömarkkinoita, hän puhkui.

Tätä päivää hän pitää omistajan selkeän tuen puuttumisen huipennuksena.

- Parempi jättää pöytä puhtaaksi seuraaville, Lilius totesi.

Lilius kertoi tiedotustilaisuudessa, ettei hän vielä tänään töihin tullessaan tiennyt jäävänsä eläkkeelle. Ennen tiedotteen lähettämistä hän soitti asiasta perheelleen.

- En kiellä etteivätkö viimeaikaiset keskustelut Fortumin ympärillä olisi vaikuttaneet päätökseni päivämäärään, hän myönsi.

Myrskyn silmään joutumistaan hän harmitteli, koska kokee olleensa ainoastaan muiden tekemien sopimusten kohde.

- Kannustinjärjestelmät ovat hyviä. Toivottavasti niistä ei luovuta.

Lilius kertoi, ettei hänen kahdeksan vuotta kestänyt Fortum-uransa ole aina ollut herkkua.

- Ei ole ollut mukavaa, kun on joutunut elämään henkivartijan turvin. Perhettäni on uhattu, hän sanoi.

Uusi Suomi kysyi Liliukselta, miltä on tuntunut olla suomalaisten kateuden kohde ja ahneuden symboli viimeiset kahdeksan vuotta.

- Ei lainkaan kivalta. Täällä [Fortumissa] on ollut kiva porukka ja kannustusta on riittänyt. Lieveilmiöt eivät ole kivoja.

Lilius kertoi, että hän todennäköisesti ”jatkaa bisneksen tekemistä” eläköitymisilmoituksestaan huolimatta. Hän ei osannut sanoa, jatkuuko ura Suomessa vai ulkomailla.

Uusi Suomi kysyi Liliukselta myös, aikooko hän myydä Fortumin osakepottinsa. Tähän mies tyytyi vastaamaan, että Fortumilla menee hyvin ja hän uskoo yrityksen menestyvän jatkossakin.