Hallitusohjelmaa rakennetaan sdp:n johtamissa neuvotteluissa uudella tavalla, kertoi sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueen hallitusneuvotteluryhmän jäsen Antti Lindtman MTV:n Huomenta Suomessa torstaina.

”Tarkoituksena on aivan uudella tavalla rakentaa Suomeen hallitusohjelma”, Lindtman sanoi.

”Ei orjallisesti hallintorajojen mukaan, vaan ikään kuin ilmiöiden pohjalle”, hän jatkoi.

Neuvotteluissa istuu perinteisempien vero- ja puolustuspöytien lisäksi kahdeksan poikkihallinnollista teema- tai ilmiöryhmää, jotka kokoontuvat tänään torstaina. Vielä keskiviikkona Säätytalolle kerääntyneiden neuvotteluryhmien aika kului lähinnä toisiinsa tutustumiseen, Lindtman ja keskustan kollega Antti Kaikkonen kertoivat, vaikka myös taustoitusta suuriin ilmiöihin kuultiin.

Torstaina mennään teemaryhmiin, jotka ensin rakentavat tilannekuvaa, sitten määrittävät tavoitteet ja lopulta keinot tavoitteiden saavuttamiseksi, Lindtman luetteli. Yhden ilmiöryhmän alle voi kuulua usean ministeriön asioita.

Ilmiöryhmät on listattu valtioneuvoston julkaisemassa neuvottelupöytien rakennetta kuvaavassa dokumentissa. Se näkyy Twitter-upotuksena jutun alaosassa. Ilmiöryhmät ovat:

1. Hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi

2. Suomi kokoaan suurempi maailmalla

3. Turvallinen oikeusvaltio Suomi

4. Elinvoimainen Suomi

5. Luottamuksen ja tasa-arvoisten työmarkkinoiden Suomi

6. Kestävän talouden Suomi

7. Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi

8. Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden Suomi

LUE MYÖS:

Sanna Marin sanoo suoraan: Hallitusneuvotteluissa hankala kiistakapula – ”Oma pöytäni yksi haastavimmista”

Kokoomuslainen ministeri paljastaa: Nämä 3 ehtoa Antti Rinne hylkäsi – ”Tämä voi päättyä Kreikan kohtaloon”

Nyt se on varmaa: Neuvottelut Antti Rinteen kansanrintamasta alkavat

Antti Rinteen hallitusneuvottelut: Iso kiista-asia paljastui heti – keskusta ja vihreät täysin eri linjoilla

Suomeen tulossa todellinen oikeisto-oppositio – Tällaisen ryhmän Antti Rinteen kansanrintama saisi vastaansa

Petteri Orpo: Tähän sinipuna kaatui