Kuva: Tiina Somerpuro

Heinäkuun hiljaisina viikkoina alettiin jo vilkkaasti keskustella koronavirusepidemian uudelleen kiihtymisestä Suomessa. Kritiikkiä kuului siitä, että hallitus vain lomailee, vaikka tautitapaukset ovat nousussa. Paljon huolta herätti – aiheestakin – koronarajoitusten purun osuminen ajallisesti samaan kohtaan kuin lomalta paluu ja koulujen alku.

Ihmetystä herätti muun muassa sosiaali- ja terveysministeriö STM:n kansliapäällikön Kirsi Varhilan vetoaminen asiantuntijoiden lomiin kasvomaskikeskustelun yhteydessä.

Nyt ainakin moni ministeri on palannut lomalta. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ovat avoimesti tiedotusvälineissä puhuneet tulossa olevasta kasvomaskisuosituksesta. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) on pyytänyt päivitystä etätyösuositukseen. STM linjasi niin ikään, että vaikka hallituksen suositus ei enää ole voimassa, ministeriö kannustaa jatkamaan etätöitä.

Pekonen kertoo Uuden Suomen haastattelussa tarkemmin ajatuksiaan tulossa olevasta etätyösuosituksesta. Pekosen kommenttien perusteella suosituksen muoto muuttuu roimasti.

LUE PEKOSEN HAASTATTELU:

STM:n ”epävirallinen suositus” etätöiden jatkamisesta on ehtinyt herättää ihmetystä sosiaalisessa mediassa. Tilanne koetaan epäselväksi, kun virallinen suositus ei ole voimassa.

Niin ikään kritiikkiä kuuluu koko ajan siitä, ettei kasvomaskisuositusta vielä ole.

On täysin ymmärrettävää, että hallitukselta halutaan selvää linjaa eikä epämääräisiä kommentteja. Nyt kuitenkin ministerit, STM ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertovat tiedotusvälineissä hyvin selvästi, millaisia linjauksia on tulossa.

Se on meidän kaikkien kannalta hyvä asia. Nyt ainakin pääkaupunkiseudulla julkista liikennettä käyttävät voivat hyvin alkaa jo harjoitella kasvomaskin käyttöä, kuten lääkäri-kansanedustaja Mirka Soinikoskikin (vihr) aiemmin vinkkasi.

LUE SOINIKOSKEN HAASTATTELU:

Yrityksissä voidaan jo miettiä, millainen etä- ja lähityön vaihtelu voisi sopia juuri siihen työpaikkaan.

Hallitus on myös hyvin selvästi tuonut julki ajatuksen, ettei se halua turvautua kevään kaltaisiin järeisiin rajoitustoimiin, ellei ole pakko. Ensin pyritään alueellisuuteen ja kohdennettuihin toimiin. Testauksen, eristämisen ja jäljittämisen strategia on yhä voimassa.

Ministerien ja virkamiesten avoimuus antaa meille kaikille mahdollisuuden varautua. Käytetään tuo mahdollisuus hyväksemme.

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.