Luottoluokittaja DBRS toistaa Suomen ”AA”-luottoluokituksen ja vakaat luokitusnäkymät.

DBRS huomauttaa, että vaikka koronavirus on iskenyt lujaa Suomen talouteen, Suomen julkinen talous oli ennen kriisiä suhteellisen vakaalla pohjalla muun muassa kilpailukykysopimuksen ansiosta.

”Koronatoimet tulevat silti johtamaan kovaan pudotukseen ja talouden aktiviteetin hidastumiseen tänä vuonna. Sekä julkisen talouden alijäämä että velkasuhde tulevat kasvamaan. Keskipitkän aikavälin näkymä on epävarma ja riippuu lähes täysin pandemian kestosta sekä siitä, miten nopeasti tilanne pystytään palauttamaan normaaliksi”, luottoluokittaja toteaa raportissaan.

DBRS korostaa, että Suomi voi auttaa tilannettaan tehokkailla tukitoimilla, joissa voidaan estää konkursseja ja työpaikkojen menetyksiä.

Samalla luottoluokittaja muistuttaa Suomea tutusta ongelmasta: väestön ikääntymisestä.

”Väestön ikääntyminen voi jarruttaa kasvun mahdollisuuksia ja lisää julkisen talouten taakkaa. Lisäksi pienenä ja avoimena taloutena Suomi on erittäin alttis ulkoisille shokeille.”

DBRS varoittaa myös suomalaisten kotitalouksien velkaantumisesta.

”Kotitalouksien velkaantuminen on edelleen huolenaihe, sillä se voi voimistaa talouden laskukierrettä.”

DBRS sanookin suoraan, että suurin riski Suomen luottoluokitukselle on tilanne, jossa koronakriisin vaikutukset talouteen ovat ennustettua vakavammat ja samaan aikaan väestön ikääntymisestä tulee ennakoita pahempi ongelma. Luottoluokitus voi nousta vain siinä tapauksessa, että Suomi onnistuu leikkaamaan velkaantumistaan.

DBRS on ensimmäinen luottoluokittaja, joka arvioi Suomen tilannetta koronakriisin alkamisen jälkeen.

S&P toisti maaliskuun alussa Suomen luottoluokituksen ” AA+” ja vakaat luokitusnäkymät. Myös se varoitti julkisesta velasta. Fitch pudotti Suomen luokitusnäkymät vakaiksi tammikuussa ja varoitti julkisesta velasta ja väestön ikääntymisestä.

Lue lisää: