Maahanmuuttotutkija Erna Bodström oikoo tasavallan presidentin Sauli Niinistön Ylen Ykkösaamussa turvapaikanhakijoista antamaa lausuntoa.

Niinistö otti kantaa hallituksen päätökseen vastaanottaa turvapaikanhakijoita Välimeren maista. Sisäministeriön mukaan tämä tarkoittaa käytännössä ensisijaisesti lapsia sekä yksinhuoltajaperheitä, joilla on todennäköisesti perusteet saada kansainvälistä suojelua ja jotka tulevat erityisen heikon turvallisuustilanteen maista, kuten Syyriasta ja Afganistanista.

Lue lisää:

Sauli Niinistö linjasi, että Suomen tulee keskittyä auttamaan heitä, jotka ovat suurimmassa avuntarpeessa.

”Kaikkein suurimmissa vaikeuksissa minun ymmärtääkseni, ja nyt en tunne paikallisia olosuhteita, mutta ihan maalaisjärjellä ajateltuna ovat kaikkein pienimmät lapset ja tytöt. Meillähän on kokemusta muutaman vuoden takaa, jolloin kävi hyvin selväksi, että pojat kyllä jaksoivat tehdä omin päin pitkänkin matkan, mutta tyttöjä ei kovin paljoa näkynyt. Ja lähtökohtaisesti he (tytöt) ovat heikommassa asemassa”, hän kommentoi Ykkösaamussa.

Erna Bodströmin mukaan vuonna 2015 Suomeen saapuneista alaikäisistä yli puolet oli 0-13-vuotiaita ja naispuoleisia liki 20 prosenttia.

”Kyllä myös tyttölapsia näkyi, jos vaan halusi pitää silmät auki. Ethän levitä misinformaatiota”, hän tviittaa vastauksena Niinistölle.

Pelastakaa Lapset ry:n erityisasiantuntija Eeva Myllys puolestaan pitää kummallisena ajatusta siitä, että Suomi arvottaisi alaikäiset lapset ja nuoret sukupuolen mukaan.

” Tyttöjä tai poikia - samalla tavalla he ovat lapsia ja nuoria epäinhimillisissä olosuhteissa”, hän kirjoittaa Twitterissä.

Sisäministeriön mukaan turvapaikanhakijoita voidaan vastaanottaa enintään 175 henkilöä Kreikasta, Kyprokselta, Maltalta ja Italiasta sen mukaan, missä ihmisten tilanne on vakavin. Siirrot vahvistetaan valtioneuvoston päätöksellä ulkomaalaislain edellyttämällä tavalla.

Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan Kreikan saarilla on yli 41 000 pakolaista ja turvapaikanhakijaa, joista kolmannes on lapsia. Suurin osa tulijoista on paennut konflikteja ja sotaa Afganistanista ja Syyriasta. Pelkästään Morian leirillä, Lesboksen saarella on järjestön mukaan 18 000 pakolaista, vaikka leiri on alkujaan suunniteltu enintään 2200 hengelle.

Lue seuraavaksi: