Syvin yhtenäinen ihmisen poraama aukko, johon aikuinen ihminen mahtuisi putoamaan, on Etelä-Afrikassa, kertoo Popular Mechanics . Moab Khotsongin kaivoskuilu Johannesburgin lounaispuolella on noin 3050 metriä syvä.

Pudotus kuilun pohjalle kestäisi noin 25 sekuntia. Etelä-Afrikassa on vielä muutamia satoja metrejä tätä syvempiä kaivoksia, mutta niissä ei ole yhtä pitkää yhtenäistä pudotusta.

Pisin pystysuora pudotus ihmisen poraamassa reiässä sijaitsee kuitenkin melko lähellä Suomea, Kuolan niemimaalla Luoteis-Venäjällä. Kuolan niemimaa sijaitsee Suomen Lapin itäpuolella. Sen suurin kaupunki on Murmansk.

1970-luvulta vuoteen 1992 asti porattu Kuolan supersyvä porausreikä ulottuu 12 262 metrin syvyyteen. Sen läpimitta on noin 23 senttimetriä.

Porausreikä on seurausta Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton aikanaan avaruuden valloituksen ohella käymästä kisasta kohti suurimpia syvyyksiä Maan uumenissa. Yhdysvallat luopui oman projektinsa rahoituksesta vuonna 1966, ja niinpä Neuvostoliitto voitti kisan Kuolan reiällä.

Lämpötila on syväporaamista rajoittavista tekijöistä ehkä tärkein. Kuolan supersyvä reikä hylättiin 1992, kun lämpötila reiässä nousi noin 180 celsiusasteeseen. Neuvostoliittokin oli juuri romahtanut, joten kylmän sodan aikainen kilpailu menetti symbolista merkitystään.

Myös absoluuttisesti maailman syvin reikä sijaitsee Venäjän alueella, Sahalinin saarella. Se on reilut sata metriä syvempi kuin Kuolan supersyvä porausreikä, mutta ei ole yhtenäistä pudotusta pinnalta pohjalle.

Lähde: Tekniikka&Talous