Maineikkaan veneyhtiön Otto Brandtin johtaja, kolmikymppinen Stefanie Brandt-Tallqvist kertoo olevansa erittäin huolissaan suunnitteilla olevasta ”huviajoneuvoverosta” ja sen vaikutuksista niin vene- kuin moottoripyöräalaankin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on ilakoinut, että ”herrojen huvikuunarit ja juppiskootterit” pannaan verolle.

– Mistä tällainen Soinin ja muiden PS:än kansanedustajien henkilökohtainen kauna oikein kumpuaa? Onko heiltä riistetty mahdollisuus ajaa mopolla pienenä? Onko joku “herra huvikuunarillaan” kiekauttanut Soinin soutuveneen ympäri ja kastellut hänen varpaansa? Brandt-Tallqvist kirjoittaa yhtiön blogissa.

– On selvää, että tällainen alan murha ei ole muuta kun kateutta ja populistista politiikkaa, ja todella lyhytkatseista sellaista. Meidän ala on kaikkea muuta kuin juppiskoottereita ja huvikuunareita! hän jatkaa.

Brandt-Tallqvistin mielestä suurin osa veneiden omistajista on tavallisia kesämökin omistajia ja motoristitkin ovat valtaosin perusduunareita ja pienyrittäjiä.

– Nyt kaavailtu vero on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen. Jotta moottoripyöriä verotettaisiin oikeudenmukaisesti, ne pitää samaistaa autoihin ja verottaa autojen mukaisesti esim. päästöjen mukaan. Moottoripyörän pitäisi myös pystyä poistaa liikennekäytöstä kuten auton. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kaavailtu vero ei ole autovero, vaan täysin uusi vero, joka perustuu omistukseen! Tämä on siis rankaisuvero siitä, että omistaa ja harrastaa jotain tiettyä, Brandt-Tallqvist ihmettelee.

– Kaavailtu veron alkuperäinen ajatus oli ilmeisesti verottaa luksusveneitä ja huviajoneuvoja kuten vesiskoottereita. Nämä ovat kuitenkin murto-osa koko kannasta. Niin moottoripyörä- kuin venekanta on hyvin vanha: venekannan keski-ikä on yli 30 vuotta ja moottoripyörien 18 vuotta. Molempien ajoneuvoluokkien keskimääräinen arvo jää alle 8 000 euron. Sekä vene- että moottoripyöräharrastus on kallista hankintahintaan nähden. Yli kolmasosa laitteen arvosta menee vuosittain harrastuksen ylläpitämiseksi (2 000—3 000 euroa). Moottoripyöräilijät ja veneilijät ovat keskimäärin pieni- tai keskituloisia, jolloin vero vaikuttaisi heihin suhteettoman paljon, Brandt-Tallqvist sanoo medialle lähettämässään kannanotossa.

Hänen mukaansa suurin osa motoristeista voi veron seurauksena luopua kokonaan ajoneuvostaan – lukuun ottamatta Soinin kritisoimia ”herroja”.

Lue myös: Uusi venevero halutaan palauttaa ”meren pohjaan”: ”Timo Soinin argumentti pohjautuu kateuteen”