Suomen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sai Pietarin-vierailullaan vastata venäläismedian kysymyksiin lasten oikeuksista ja sosiaaliviranomaisten toiminnasta Suomessa.

Uutistoimisto Interfaksin mukaan tiedotustilaisuudessa Aulalta kysyttiin myös mielipidettä Venäjällä ahkerasti Suomen asioita kommentoivan Johan Bäckmanin puheista ja toiminnasta.

– Kun kuuntelen Johan Bäckmanin tulkintoja lapsiin liittyvistä asioista, en aina ole varma, puhummeko edes samasta asiasta. Minun on vaikea löytää hänen puheistaan faktoja, Aula vastasi Interfaksin mukaan.

Aulan mukaan Bäckmanin puheet myös herättävät Suomessa asuvissa venäläisperheissä pelkoa Suomen sosiaaliviranomaisia kohtaan. Aulan mukaan olisi tärkeää, että perheet kokisivat sosiaalipalvelut hyödyllisiksi, eivät pelottaviksi, Interfaks kertoo.

Valtioiden tasolla Suomen ja Venäjän väliset lapsiasiat näyttävät olevan aikaisempaa paremmalla tolalla, mutta venäläismediaa aihe ei ole lakannut kiinnostamasta.

Interfaksin mukaan Aula vahvisti tiedotustilaisuudessaan, että Suomessa lapsia huostaanotetaan vain poikkeustapauksissa.