Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) muistuttaa suomalaisia koronaviruksen varotoimista, kun yhä useampi palaa lomilta arkeen.

”Jotta laajoihin rajoituksiin ei tarvitsisi mennä, on edelleen muistettava muun muassa pitää etäisyyksiä, huolehtia käsihygieniasta, mennä tarvittaessa koronatestiin ja pysyä kotona flunssaoireisena”, hän tviittaa.

Lisäksi Ohisalo korostaa, että paikoissa, joissa ei voi pitää etäisyyttä, maskia on hyvä käyttää ja saa käyttää.

”STM ja THL palaavat viralliseen suositukseen. Suosituksia kannattaa noudattaa ja erityisesti matkustamiseen liittyviä. Koronatilanne kun on monessa muussa maassa pahempi.”

Suomessa todettiin sunnuntaina 16 uutta koronatartuntaa. Vahvistettuja tartuntoja on yhteensä 7 584.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen THL:n mukaan tuoreimman seitsemän päivän seurantajakson aikana Suomessa todettiin 111 uutta koronavirustapausta. Väestöön suhteutettuna tapausten ilmaantuvuus on 2,0 tapausta 100 000 asukasta kohden. Edellisellä seurantajaksolla luvut olivat 53 uutta tapausta ja ilmaantuvuus 1,0 tapausta.