Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallituksen ensimmäisen budjetin ilmastotoimet eivät vakuuta asiantuntijoita.

Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo, että budjetti vastaa huonosti suomalaisten ilmastohuoliin. Myös Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) johtava tutkija Marita Laukkanen arvioi hallituksen ensimmäiset ilmastoaskeleet hyvin pieniksi.

Laukkanen kommentoi eilen illalla julkistettua budjettia Ylen Ykkösaamussa tänään. Hän muistuttaa, että hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi Suomen hiilineutraalius vuonna 2035.

”Kyllä jämerämpiä toimia tarvitaan. Nyt ollaan kaukana vielä siitä”, Laukkanen sanoi Ykkösaamussa.

Rinteen hallitus ei tutkijan mukaan päässyt vielä ilmastotoimissa vauhtiin ensimmäisessä budjetissaan.

”Pienenpieniä askelia, mutta vähän sillä tavalla, että jos pitäisi edetä kilometri viikossa niin nyt on menty muutama millimetri eteenpäin.”

Laukkanen peräänkuuluttaa nyt sellaisia toimia, jotka tutkimusten perusteella tiedetään vaikuttaviksi.

”Kyllä kovin pieneksi jäävät nämä toimet. Täällä on jo tehty selvityksiä ja tiekarttoja ennen tätä hallituskautta ja nyt puhutaan edelleen tavoitteista ja uusista tiekartoista ja selvityksistä, mutta ne eivät ole toimia.”

Rinteen hallitus on korostanut hallitusohjelman ilmastokärkeä pitkin matkaa ja ensimmäisen budjetin tiedotustilaisuudessa muun muassa vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo toisti aiempaa viestiä.

”Ajattelen, että tällä hallituksella on kaksi suurta tehtävää ja oikeastaan meidän oikeutus olla täällä perustuu niihin kahteen suureen tehtävään. Ne ovat ilmastonmuutoksen torjunta ja työllisyysasteen nostaminen. Niissä jos onnistumme, niin hyvä tulee ja jos emme onnistu, niin sitten on vaikeampi paikka. Mutta tällä budjetilla ajattelen, että meillä on kaikki mahdollisuudet onnistua erittäin hyvin tässä, koska nyt otetaan molemmissa suuria harppauksia eteenpäin”, Ohisalo sanoi tiedotustilaisuudessa tiistai-iltana.

Ohisalon mukaan ensi vuoden 100 miljoonan euron lisämääräraha luonnonsuojeluun on ”historiallinen lisäpanostus”. Luonnonsuojeluliitto toteaa olevansa iloinen siitä, että budjettiesityksessä osoitetaan luonnonsuojeluun hallitusohjelmassa luvattu 100 miljoonan euron lisärahoitus.

Tehoton yritystukileikkaus

Laukkanen myöntää, että joitakin konkreettisia toimia hallituksen budjetista löytyy, mutta ne ovat mittakaavaltaan pieniä ja osa sellaisia, joiden vaikuttavuudesta ei ole tietoa. Esimerkiksi kivihiiltä korvaavien investointien tukemiseen on nyt lisätty 90 miljoonaa euroa. Laukkasen mukaan riskinä on, että raha valuu suurelta osin sellaisiin investointeihin, jotka toteutuisivat muutenkin.

”Tämä ei ole taloudenpidon näkökulmasta välttämättä kovin hyvä toimi. Meillähän kivihiili on kielletty lailla 2029 alkaen. Siihen ei varmaan kauheasti enää investoida muutenkaan”, Laukkanen sanoo.

Lisäksi laitokset kuuluvat jo EU:n päästökaupan piiriin.

”Oikeastaan pitäisi vielä arvioida tarkkaan, auttaako tämä nyt ollenkaan ilmastopäästöjen osalta vai siirtyvätkö ne päästöt vain muualle EU:n päästökauppa-alueella.”

Liikenteen paketissa on Laukkasen mukaan oikeansuuntaisia pieniä toimia, kuten 250 miljoonan euron polttoaineveron korotus.

”Tuohon suuntaan ilman muuta täytyy mennä. Liikennepolttoaineiden verot eivät kuitenkaan ole yksinään kovin vahva ohjauskeino. Autoilu ei reagoi kovin vahvasti verrattain pieniin veronkorotuksiin. Tässähän lähinnä yritettiin ottaa kiinni kuluttajahintojen nousua.”

Laukkanen ei näe ilmastonäkökulmasta vaikutusta hallituksen päätöksellä poistaa asteittain parafiinisen dieselöljyn veronalennus, 120 miljoonaa euroa. Tavallinen diesel on hänen mukaansa saanut laadun kiinni, joten sinänsä perustetta tuelle ei enää ole.

”Sillä on ollut ympäristöhyötyä siinä mielessä, että sen pienhiukkaspäästöt ovat olleet pienemmät kuin dieselillä”, hän sanoo parafiinisesta dieselöljystä.

Hallitus ilmoitti tavoittelevansa ympäristö- ja ilmastovaikutukseltaan haitallisten tukien merkittävää leikkausta jatkotyössä, mutta valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) antoi Ylen A-studiossa ymmärtää, ettei tällä hetkellä ole menossa leikkausvalmistelua ja ”tämä oli tässä”. LUE LISÄÄ: Ministeri yllätti Ylen A-studiossa: ”Tämä oli tässä” – Yritystukien leikkaukset jäävätkin yhteen?

Turpeen verotukeen olisi pitänyt puuttua

Laukkanen on huolestunut siitä, että hallitus ei oikein halunnut sanoa mitään turpeesta, joka muodostaa kymmenesosan Suomen ilmastopäästöistä. Hän muistuttaa, että hiilineutraaliustavoite on hyvin kunnianhimoinen, jota varten tarvitaan isoja päästövähennyksiä. Turpeen pitäisi olla Laukkasen mielestä päästöjen karsimislistan kärkipäässä.

”Jos ei voida turpeen energiakäytöstä luopua, herää kysymys, mitä ne muut vaihtoehdot ovat. Turpeen päästöt ovat samaa suuruusluokkaa kuin henkilöliikenteen päästöt kokonaisuudessaan”, Laukkanen toteaa.

Laukkanen huomauttaa, että turpeen osalta Suomen ei tarvitse edes huolehtia kansainvälisestä kilpailukyvystä tai hiilivuodosta.

Myös Luonnonsuojeluliiton mielestä turpeenpolton verotukeen olisi pitänyt puuttua jo nyt, eikä vasta energiaverotuksen kokonaisuudistuksessa, kuten hallitus kertoi. Kivihiiltäkin saastuttavamman turpeen käyttö pitäisi liiton mukaan saada vähenemään nopeasti. Liitto huomauttaa, että turpeen vero olisi yli kymmenkertainen, jos sitä verotettaisiin kuten muita fossiilisia polttoaineita.

”Ympäristölle haitallisten tukien kokonaissumma on noin 3,5 miljardia euroa vuodessa. Siihen nähden nyt päätetyt leikkaukset ovat hyvin vaatimattomia”, sanoo Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä tiedotteessa.

Hölttä muistuttaa, että myös teollisuudelle maksettava päästökauppakompensaatio ja energiaintensiivisen teollisuuden energiaveronpalautus ovat saaneet paljon kritiikkiä tutkijoilta, ja niistä pitäisi luopua kokonaan.

Liiton mukaan Rinteen hallituksen ensimmäinen budjetti ei vastaa riittävästi suomalaisten ilmastohuoliin, vaikka se suuntaa merkittävästi lisää rahaa luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) johtava tutkija Marita Laukkanen pitää hallituksen ilmastotoimia riittämättöminä.Kuva: Veikko Somerpuro