Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) ei allekirjoita perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon väitettä, jonka mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet usein päättävät ”ryhtyä homoseksuaaliksi tai kääntyä kristityksi ja hakevat uudestaan turvapaikkaa”.

”Ehkä kysyisin, voiko homoksi kääntyä? Eikö ole niin, että Suomi on valtio, jossa uskonnonvapaus on kirjattu perustuslakiin? Asia on sellainen, josta ei suoranaisesti kerätä tilastotietoa, koska kyseessä ovat hyvin arkaluonteiset henkilökohtaiset tiedot. Asiantuntijoilla on tietoa, mutta tällaisilla asioilla ei poliitikkojen tule spekuloida”, Ohisalo vastasi Halla-aholle Ylen Ykkösaamussa lauantaina.

Halla-aho huomautti samassa ohjelmassa viikko sitten, että kyseessä ovat asiat, joiden todentaminen on vaikeaa.

”Kun ihminen saa kielteisen päätöksen, aikaa kuluu, koska meillä oikeuslaitos ruuhkautuu näiden valitusten käsittelystä. Kun hän on saanut lainvoimaisen kielteisen päätöksen valituskierroksen jälkeen, hän päättää ryhtyä homoseksuaaliksi tai käänty kristityksi ja hakee uudestaan turvapaikkaa. Minun mielestäni on aika yllättävää, jos suurin osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista muuttuu homoseksuaaliksi tai kääntyy kristityksi. Niiden aitoutta on erittäin vaikea ellei mahdotonta todentaa ainakaan sellaisella tavalla, joka olisi yksityisyyden kunnioittamisen kannalta mahdollista”, hän sanoi.

Ohisalo myöntää, että turvapaikkaprosessissa on ollut ongelmia. Hän korosti, että turvapaikanhakuprosessin alkupää on saatava kuntoon, jotta ongelmat eivät kasaannu loppupäähän ja venytä lopullisten päätösten odottamista vuosien mittaiseksi.

”Esimerkiksi tulkkeja ja oikeusapua ei ole ollut riittävästi käytettävissä. Nyt me parannamme oikeusturvaa, jotta ihmisten asia tulee käsiteltyä alusta lähtien oikein. Se säästää resursseja ja ihmisten odotusaikaa.”

Perussuomalaisten kansanedustaja, eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri kiinnitti perjantaina huomiota siihen, että hallitus aikoo selvittää yhtenä työllisyyskeinona, miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat saada joustavasti oleskeluluvan työn perusteella.

”Milloin suomalainen palkitaan siitä, ettei noudata tuomioistuimen lainvoimaista päätöstä? Jos vaikka joku tuomioistuimen päätöksellä tuomitaan rangaistukseen ja määrätään samalla maksamaan korvauksia, niin voiko henkilö vain sanoa, että ei noudata päätöstä. Sanotaanko hänelle, että ei se mitään haittaa ja annetaan hänelle lisäksi jonkinlainen hyvitys. Eikö kuulostakin täysin järjettömältä”, hän kysyi tiedotteessaan.

Ohisalo vastasi viittaamalla ensinnäkin siihen, että palautuskielto on kirjattu Suomen perustuslakiin.

”Jos on vaara, että ihminen päätyy hengenvaaraan, silloin palautuskieltoa rikotaan. Palautuskieltoa ei saa missään olosuhteissa rikkoa. Me lähdemme siitä, että turvapaikkaprosessin on oltava riittävän laadukas. Arvioimme jatkuvasti eri maiden tilannetta ja maalinjauksia päivitetään. Jos ihminen on täällä työllistynyt, mietitään uudestaan, kannattaako häntä palauttaa”, sisäministeri sanoi.

”Siihen pyritään, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet palautetaan. Jos on kyse siitä, että on täällä työllistynyt ja kotoutunut, selvitetään, voika ihminen jäädä maahan”, hän jatkoi.

LUE LISÄÄ: