Donald Trump kommentoi Minneapolisin mellakoita rajuun tapaansa. Twitter ei presidentin ”Kun ryöstely alkaa, alkaa myös ampuminen”-viestiä niellyt purematta, vaan merkkasi sen väkivaltaa ihannoivana.

Facebookin puolella sama viesti sai kuitenkin elää omaa elämäänsä kaikessa rauhassa. Yhtiön perustaja Mark Zuckerberg on nyt julkaissut Facebook-päivityksen, jossa ottaa kantaa asiaan.

Zuckerbergin mukaan viestin tulkittiin sisältävän varoituksen hallinnon toimista. Ihmisten on myös hyvä saada tietoa, mikäli viranomaiset ovat aikeissa ottaa käyttöön voimakeinoja.

Myös kilpailija Twitter sai pienen sivalluksen Zuckerbergilta. Facebook-pomon mukaan Twitterin tapa merkitä mahdollisesti haitallinen sisältö ei ole oikea tapa hoitaa asiaa. Facebookin käytäntönä on poistaa haitalliseksi katsotut sisällöt täysin.

Henkilökohtaisella tasolla Zuckerberg kertoo olevansa voimakkaasti eri mieltä Trumpin viestin kanssa, mutta pohtineensa asiaa ennen kaikkea sananvapautta puolustavan palvelun johtajana.

LUE MYÖS: