Mediaboguli, nettilehti Huffington Postin perustaja ja päätoimittaja Arianna Huffington kertoo Virgin-yhtiön sivuilla julkaistussa blogikirjoituksessa omasta matkastaan unen arvostajaksi.

Huffington kuvaa rajulla tavalla omaa herätystään univajeeseensa: hän kertoo romahtaneensa uupumukseensa ja luuhistuneensa kotitoimistonsa lattialle unenpuutteensa vuoksi vuonna 2007. Huffington kertoo heränneensä verilammikosta, koska oli satuttanut pyörtyessään päänsä pöydänkulmaan.

Huffington kertoo blogikirjoituksessa tänä vuonna julkaistusta, ”univallankumousta” käsittelevästä kirjastaan. Huffingtonista on oman kokemuksensa myötä tullut ”unisaarnaaja” ja hän kertoo, että ympäri maailmaa ihmisillä tuntuu olevan sama ongelma: miten saada päivän tunnit riittämään, että yöllä ehtisi nukkua tarpeeksi.

Huffington listaa kirjoituksessaan asioita, jotka saivat hänet itsensä ällistymään hänen tehdessään kirjaansa varten tutkimusta. Ensinnäkin Huffington kertoo, että uni ei ole pelkkää lepoa, vaan aivot ovat unessakin hyvin kiireiset ”siivotessaan” ja järjestellessään asioita. Huffingtonin tutkimusten mukaan uni nähdään usein virheellisesti tehottomana ajankäyttönä, vaikka itse asiassa uni on tehokkainta mahdollista ajankäyttöä oppimisen ja muistin suhteen.

Huffington kertoo myös, että huippu-urheilijat ovat havainneet, että uni on täydellinen, sivuvaikutukseton suoritusten parantaja.

Lisäksi univaje on merkittävä ylipainon riskitekijä, hän huomauttaa.

Huffingtonin mielestä on nurinkurista, että aikuiset eivät noudata nukkumaanmenorituaaleja, jotka ovat lapsille niin tärkeitä. Hän itse pitää nukkumaan asettautumisen tapoja tärkeinä. Huffington antaa kolme vinkkiä, joilla voi hänen mukaansa parantaa untaan heti:

- Älä lataa puhelinta sänkysi vieressä. Huffingtonin mielestä elektroniset laitteet eivät kuulu makuuhuoneeseen ja niiden käyttö pitäisi lopettaa tiettyyn aikaan joka ilta. Vakuutusyhtiö Ifilillä on parhaillaan Suomessa käynnissä vastaavanlainen kampanja. Siinä kehotetaan ”olemaan offline” kello 22–07. If toteaa, että luonnollisen unihormonin melatoniinin tuotantoa häiritsevä näyttövalo on yksi syy univajeeseen.

- Ei kofeiinia kello 14:n jälkeen. Huffingtonin mielestä kofeiinista on tullut keskeinen osa univajekulttuuriamme. Liian myöhään päivällä nautittu kofeiini johtaa univajekierteeseen, hän uskoo.

- Luo nukkumaanmenorituaali. Huffingtonin mukaan rituaali voi olla jokaiselle omanlaisensa. Hän itse käy kylvyssä, venyttelee kevyesti ja meditoi.

Lue myös: KL: Suomalaiset tinkivät liian herkästi yöunistaan

Lue myös: Odottamaton havainto: Päivällä väsyneet jäävät jälkeen lukiossa, syynä sininen valo?