Forecan meteorologi Markus Mäntykannas ennustaa sään kylmenevän ensi viikolla nyt koetun syysmyräkän jälkeen.

”Myrskyn jälkeen koittaa talvisää: ensilumi väijyy Turkua ja Helsinkiä”, hän kirjoittaa Forecan blogissa.

Syysmyräkkä toi Lappiin reilusti lunta, Mäntykannas kertoo, että Inarissa lumensyvyydeksi on tänään mitattu jo 30 senttiä. Lumiraja kulkee suunnilleen Rovaniemen korkeudella.

Myrsky toi mukanaan myös voimakkaita tuulia: keskituulen nopeus yltyi myrskylukemiin (yli 21 m/s) länsirannikon edustalla, mm. Pietarsaaren Kallanissa tuuli oli enimmillään 24 m/s. Hetkellisiä myrskyn voimalla puhaltavia puuskatuulia sen sijaan mitattiin myös mantereen puolella: esimerkiksi Kuopion Maaningassa tuulimittariin tarttui 23,4 m/s lukema.

”Vielä sunnuntaina yksi sadealue pyyhkäisee eteläisen Suomen yli kohti itää. Sen jälkeen on väylä auki Pohjoisnavan hyytävälle ilmalle: maanantaiyönä lämpötila painuu jo valtaosassa maata pakkasen puolelle, Lapissa pakkanen paukkuu paikoin jopa 20-25 asteessa”, Mäntykannas ennustaa.

Maanantai-iltana länsi- ja lounaisrannikolle näyttäisi tämän hetkisissä ennusteissa rantautuvan hajanaisia sateita Selkämereltä. Länsi-Suomeen maanantai-iltana saapuva hajanainen sadealue liikkuu kylmän tiistaiyön aikana kohti kaakkoa.

”Vielä on kyseenalaista, yltävätkö sateet esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Jos näin käy, voi ensilumi olla maassa tiistaiaamuna useilla paikkakunnilla maan etelä- ja lounaisosassa. Ensilumen määritelmä täyttyy, kun aamun mittauksissa maassa on vähintään yhden sentin lumikerros”, Mäntykannas kertoo.