Työantajapuolta edustava Metsäteollisuus pitää hyvin todennäköisenä, että mekaanisen metsäteollisuuden sahoja ja vaneritehtaita viikon päästä uhkaava lakko toteutuu. Metsäteollisuuden mukaan neuvottelut uusista työehdoista Teollisuusliiton kanssa eivät juurikaan ole edenneet.

Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo, että Teollisuusliittoa eivät aidot neuvottelut ja yhdessä sopiminen näytä kiinnostavan. Hän sanoo tiedotteessa, että Teollisuusliitto pyrkii yhdenmukaiseen pakettiratkaisuun kaikilla vientialoilla, eikä ymmärrä, että liittokierroksella on tarkoitus sopia toimialakohtaisista työehdoista,

Metsäteollisuus kertoo, että paperi-, kartonki- ja selluteollisuuden työntekijöitä edustavan Paperiliiton kanssa Metsäteollisuudella on neuvotteluyhteys. Neuvotteluja on käyty myös viikonloppuna, ja niitä jatketaan maanantaina. Tiistaina osapuolet tapaavat valtakunnansovittelijan.

”Vielä näköpiirissä ei ole ratkaisua, ja erittäin vahingolliset lakot uhkaavat toimialaa. Pöydällä on paljon avoimia asioita”, Hollmén sanoo.

Vientialoja uhkaavat viikon päästä laajat lakot. Jos Paperiliiton, Teollisuusliiton ja Ammattiliitto Pron kaikki viikon päästä alkaviksi ilmoittamat lakot toteutuvat, vaikutukset nousevat suuriksi.

Metsäteollisuus laskee, että koko metsäteollisuuden tuotannonmenetykset saattaisivat 14 vuorokauden lakon aikana nousta miltei miljardiin euroon. Mekaanisen metsäteollisuuden lakot voisivat johtaa arviolta 270 miljoonan euron menetyksiin sekä paperi-, kartonki- ja sellutehtaiden lähes 640 miljoonan euron.

Metsäteollisuuden mukaan arviot perustuvat Tilastokeskuksen tietoihin toimialan bruttotuotannon arvosta vuonna 2018, jolloin taloussuhdanne oli hyvä.

Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton päänavaussopimuksen syntyminen pari viikkoa sitten ei tuonut vauhtia muiden keskeisten vientialojen ratkaisuihin.

Vientialojen neuvottelut ovat edelleen laajasti auki. Keskeinen kysymys ovat työaikaa pidentäneet kiky-tunnit. Keskeisissä neuvottelupöydissä ­työntekijäpuoli haluaa työaikaa pidentäneet kiky-tunnit pois. Työnantajapuoli haluaa kiky-tuntien jatkuvan.