Suomella on suuri ongelma, joka näkyy muun muassa urheiluvälinekonserni Amer Sportsin myynnissä Kiinaan, harmittelee hallitusammattilainen, talousvaikuttaja Mika Ihamuotila. Hän puhui tytäryhtiötalouden haitoista Ylen aamutelevisiossa.

Marimekon ja Rovion hallitusten puheenjohtaja Ihamuotila katsoo, että Suomessa pitkään vallinnut sijoittamisvastainen ilmapiiri mahdollistaa yrityskadon ulkomaille. Koska Suomessa on vähän pääomia, pörssiyhtiöiden osakekurssit ovat Suomessa alhaisempia kuin ne olisivat esimerkiksi Ruotsissa.

Tämä tekee suomalaisyhtiöistä helppoja ostokohteita ulkomaisille yrityksille. Ihamuotilan mukaan käynnissä onkin ikävä ilmiö: suomalaisia pörssiyhtiöitä ostetaan ulkomaiseen omistukseen enemmän kuin päinvastoin. Viimeisin esimerkki on kiinalaisen Anta Sportsin johtaman sijoittajaryhmän tarjous Amer Sportsista. Amerin hallitus suosittelee tarjouksen hyväksymistä.

”Olisi kiva nähdä, että Amer ostaa kiinalaisen yhtiön, ja sitä kautta menee Kiinaan, sen sijaan että kiinalainen yritys ostaa Amerin ja sitä kautta ostaa mahdollisuuden viedä Kiinaan Amerin hienoja tuotteita”, Ihamuotila sanoi Ylellä.

Hänen mukaansa ulkomaiseen omistukseen päätymisen haitat ovat suomalaisesta näkökulmasta katsoen selvät.

”Se paikka, missä yrityksellä on pääkonttori, määrittää hyvin paljon sitä, mihin palkataan tietynlaista pääkonttoriosaamista: markkinointiosaajia, talousjohtajia, koodareita, data-analyytikoita – työntekijöitä, jotka liittyvät juuri yrityksen pääkonttorin toimintoihin”, Ihamuotila selittää.

”Jos Suomessa olevan yrityksen omistus ja pääkonttori siirtyvät muualle, se johtaa siihen, että tämän tyyppiset työpaikat ja niiden alihankintatyöt siirtyvät muualle. Tämä paljon puhuttu tytäryhtiötalous on Suomelle ilman muuta haitallinen ilmiö, ja mielestäni sille pitäisi tehdä jotain.”

Esimerkkitapauksessa on luvattu, että Amerin työpaikat pysyvät Suomessa. Ihamuotila uskoo, että muutos on väistämätön.

”Tämä on mun mielestä ihan selvä asia: minä en usko, että kymmenen vuoden kuluttua tulee enää olemaan suomalaista Ameria. Nämä upeat brändit kuten Wilson, Atomic ja Salomon tulevat olemaan kiinalaisen yhtiön tytäryhtiöitä, ja silloin en usko, että täällä enää tulee olemaan hirveästi suomalaista henkilökuntaa.”

Ihamuotila korosti lähetyksessä ihailevansa sitä taitavuutta, jolla Ameria on johdettu, ja pitävänsä myös yhtiön hallituksen toimintaa oikeana, koska kiinalaisten tarjous on niin korkea. Ongelma ei ole yhtiön ja sen hallituksen toiminta, vaan suomalaiset pääomamarkkinat, Ihamuotila toteaa.

”Suomessa on vihdoin alettava tukea osakesäästämistä ja tavallisten ihmisten omistajuutta. Näin suomalaisten säästöt karttuvat eivätkä loju tuottamattomana tileillä. Näin saamme myös uusia omistajia pörssiyhtiöihin, mikä estää tytäryhtiötaloutta ja yhtiöittemme myyntiä ulkomaille”, Ihamuotila tiivistää Twitterissä.

Hän peräänkuuluttaa verokannustimia, jotka kannustaisivat ihmisiä sijoittamaan. Hallitus on jo tuomassa käyttöön niin sanotun osakesäästötilin.