Kauppalehden Markkinaraadissa yritysten kestokyvystä puhuvat keskustelevat Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä, Swedbankin Suomen toimintojen pääekonomisti Heidi Schauman ja Taalerista johtaja Samu Lang. Lähetyksen juontaa Kauppalehden Saksan-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.

Nordic West Officen Penttilä uskoo Yhdysvaltojen finanssijärjestelmän pysyvän pystyssä, vaikka uhkakuviakin on.

”Romahduksesta ei ole pelkoa, mutta samaan aikaan täytyy sanoa, että ei se uhka ole kokonaan poistunut. Mustia joutsenia on tullut, mutta Yhdysvaltojen finanssijärjestelmä toimii. Itärannikolla se jakaa resursseja perinteisesti, länsirannikolla venture-puoli hakee voittoja koko ajan.”

Myös Taalerin Lang uskoo, että kriisirajoilla ei vielä olla.

”Keskuspankkien avoin shekki hankkia erimuotoisia arvopapereita markkinoilta pitää riskipreemioiden nousua kurissa. Ne ovat nousseet, mutta suhteutettuna historiaan ja finanssikriisiin, niin ne eivät ole missään lähimaillakaan”, Lang sanoo.

”Finanssikriisin aikaan yrityksillä oli paljon enemmän velkaa kuin nyt. Kokonaisuutena yrityssektorin velkaantumisaste on laskenut, mutta velkaa on toki paljon. Keskuspankkien toimenpiteillä huolehditaan, että maksukyky säilyy kriisin ajan.”

Swedbankin Schauman on hieman huolestuneemmalla kannalla.

”Tämä ajaa keskuspankit aika hankalaan tilanteeseen. Miten kauan voidaan ostaa näin paljon? Milloin rajat tulevat vastaan? Säilyykö luottamus keskuspankkijärjestelmään? Valtavia kysymyksiä”, Schauman toteaa.

”Öljysektori on huolestuttanut todella paljon. Se on Yhdysvalloissa hyvin velkaantunut ja pelko onkin, että mitä jos nämä yritykset alkavat mennä nurin. Kenellä on niiden papereita omassa taseessaan ja miten herkässä pankit ovat suhteessa niihin?”

Raatilaiset ovat haarukoineet mittareita, joita seuraamalla Yhdysvaltojen näkymistä voi pysyä jyvällä. Oikealle ja ajantasaiselle tiedolle on kova tarve.

”Konkreettiselle informaatiolle yhtiöistä on jano. Miten kauppa ja liikevaihto ovat kehittyneet tässä tilanteessa”, Taalerin Lang kysyy.

”Perusmatkailuala, lentoliikenne ja turismi, ne on diskontattu. Ne ovat täysin riippuvaisia siitä, milloin voidaan purkaa liikkuvuutta koskevia rajoituksia. Mutta kansainvälisemmät teollisuusyhtiöt, globaaleista toimitusketjuista riippuvaiset yhtiöt, tietysti alustayhtiöt ja muut, on kiva nähdä kuinka hyvin niillä oikeasti on mennyt.”

”Epäsuhta odotusten ja konkretian välillä on aivan massiivinen. Nyt tartutaan konkreettiseen, jotta epäsuhtaa pystyttäisiin vähentämään ja haetaan hirveällä innolla informaatiota”, Lang sanoo.

Swedbankin Schaumania kiinnostavat erityisesti pankkien ja teollisuuden tunnusluvut.

"Teollisuus on vähän tämän ulkopuolella mutta tiedetään, että (Yhdysvaltojen) talous on hirveän riippuvainen teollisuudesta. Kiina–Yhdysvallat-akseli on todella mielenkiintoinen, jos yritetään katsoa tulevien kuukausien yli.”

Mikä sitten on muuttunut, kun pandemia joskus on ohitse? Nordic West Officen Penttilä tiivistää muutoksen yhteen sanaan: Tesla.

”Tämä nopeuttaa niitä trendejä, mitkä olivat meneillään jo aikaisemmin. Meillä oli trendi kohti sähköautoa ja verkkokauppaa. Kaikki nämä nopeutuvat, ja Elon Musk on tämän ajattelutavan symboli. Hän koko ajan kurkottaa sinne kymmenen vuoden päähän. Tulokset ovat mitä ovat, mutta kuitenkin.”

Swedbankin Schauman veikkaa matkailualalle suurta myllerrystä.

”Hyvin laajasti vallitsee käsitys, että pandemia tulee muuttamaan meidän matkailutottumuksiamme. Pinnan alla oli jo monissa kotitaloukissa ajattelu, että ehkä pitäisi matkustaa vähän vähemmän. Tämä oli varmaan se triggeri, joka sai monet ajattelemaan, että kotimaanmatkailu on kivaa.”

”Nyt on kuukaudessa nähty digiloikka koko yhteiskunnassa. Tässä on paljon hyvääkin yhteiskunnalle”, Taalerin Lang sanoo.

Katso kaikki Markkinaraati-lähetykset täältä.