Pikaluistelija Mika Poutala palautti viime vuosikymmenellä Pekka Koskelan kanssa Suomen pikaluistelun huipputasolle. Poutala ja Koskela ovat vuosia taistelleet maailman kärjessä, mutta olympiamitaleille he eivät ole yltäneet.

Poutala harkitsi muutama vuosi sitten uransa lopettamista. Sotshin olympialaisissa 2014 hän arveli, ettei ura jatkuisi huipulla välttämättä pitkään. Mieli kuitenkin muuttui.

- Neljä kuukautta pidin breikkiä ja ajattelin, että en halua jatkaa. Tein itseni kanssa semmoisen sopimuksenkin, että jos ei huvita treenata, niin sitten en halua jatkaa. Sitten se vähän syttyi sieltä. Tuomas Nieminen valmennuspuolelta oli meillä perheen kanssa käymässä. Hänen kanssaan juteltiin ja muisteltiin vanhoja. Sitten vain syttyi se kipinä, Poutala sanoi Sport Contentille Lidlin urheilijaohjelman tiedotustilaisuudessa.

- Ajattelin sen, että jos nyt jatkan, en rupea jatkamaan mitenkään puolivaloilla. Päätin muuttaa vuodesta osaksi aikaa Kanadaan treenaamaan. Ajattelin laittaa kaiken peliin, kun nämä ovat kuitenkin viimeisiä vuosia, kun tässä mennään, Poutala jatkoi.

Poutala päätti myös harjoitella Kanadassa. Uusi treeniympäristökin on vaikuttanut tulostason nousuun.

- Aika paljon harjoitteluni muuttunut Kanadassa. Isoin juttu on, että olen päässyt paljon luistelemaan, mikä on tietenkin positiivinen juttu. Kun luistelua harrastetaan, pääsee luistelemaan, Poutala sanoi.

- Valmentaja on erilainen. Sillä on erilaiset systeemit. Sellainen konkreettinen asia on, että normaalisti urheilija pitää yhden lepopäivän viikossa, mutta meillä on kaksi. Viitenä päivänä on kaksi treeniä päivässä, Poutala jatkoi.

Poutalan mukaan treenivastustajien kovalla tasollakin on merkitystä.

- On myös tosi kova porukka, johon pääsi treenaamaan. Suomessa porukan taso ei ollut niin kova. Siellä kaikki ovat ihan huipputasolla. Se on iso juttu.

Kanadassa huippu-urheiluun panostetaan paljon. Se onkin näkynyt maan menestyksessä erityisesti talviurheilussa.

- Siellä on kokonaan urheilussa tosi iso panostus. Organisaatio on vahva. Meillä on kaikki yliopistojen urheilupaikat käytössä. Yliopistojen voimavalmentajat tekevät meillekin voimaohjelmia. Parhaista paikoista on haettu kaikki tuki esimerkiksi fysioterapiaan, Poutala kertoi.

- Kanadassa on keskitetty aika paljon Calgaryyn. Totta kai siellä on muitakin keskuksia, mutta Calgary on yksi niistä keskuksista, jossa on tavallaan kaikki. Paljon saa tietotaitoa myös muista lajeista, Poutala jatkoi.

Poutalan mielestä pikaluistelun tilanne on parantunut Suomessakin. Laji saa nyt enemmän näkyvyyttä.

- Kyllä viime vuosina näkyvyys on ollut aika hyvä. Maailmancupit tulevat telkkarista ja arvokisat. Viimeisen viiden vuoden aikana on mennyt tosi paljon eteenpäin. Kun tulee menestystä, tulee myös mediahuomiota. Pakko sen on mennäkin niin päin.

Poutalan mukaan Suomessa on paljon lupaavia nuoria pikaluistelijoita. Ongelmana on vain se viimeinen askel, jossa noustaan huipulle.

- Tällä hetkellä Suomessa on aika hyvä tilanne. Siellä on paljon uusia lupauksia tulossa. Monta vuotta on ollut, ettei ole ollut niin paljoa mukana. Mutta se vaatii niin hirveästi, että pääset hyvältä junioritasolta huipulle. Se vaatii niin älytöntä duunia ja sitten se vaatii myös olosuhteita, matkustamista ja kaikkea.

- Toivon, että liitolla ja yksittäisillä urheilijoilla olisi mahdollisuus tehdä se panostus ja satsaus. Potentiaalia tällä hetkellä on kyllä paljon. Se on kivaa, koska me ollaan Pekan kanssa jo monta vuotta mietitty, että mitä sitten tapahtuu pikaluistelussa, kun me lopetetaan, Poutala jatkoi.

Poutala on kisannut olympialaisissa aiemmin Torinossa 2006, Vancouverissa 2010 ja Sotshissa 2014. Vancouverissa hän johti 500 metrin kisaa ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta horjahti toisella kierroksella hieman ja tipahti viidenneksi. Poutala ei silloin median haastattelussa kyennyt pidättelemään kyyneliä.

- Ei oikeastaan enää kummittele takaraivossa. Tulevissa olympialaisissakin on vain yksi kierros. Säännöt ovat muuttuneet. Mutta sanotaan, että vuoden verran se oli siellä takaraivossa. Aika pitkään sinänsä, Poutala muistelee Vancouveria.

Ensi talvena Pyeongchangin olympiakisoissa Poutalalla on uusi mahdollisuus. Etelä-Koreassa olympiapuitteet ovat hänen mukaansa kohdillaan.

- Se on aika hieno paikka. Tosi lähellä merta. Parin kilometrin päässä on hiekkaranta meidän hallistakin. Kilpailupaikat ja kaikki muukin oli jo tosi valmiita. Organisaatiohommat siellä ovat varmasti kunnossa, Poutala sanoi.

- Aika lämmin siellä oli. Oltiin helmikuussa ja siellä oli kymmenen astetta lämmintä. Se on ihan kivaa, kun ei tarvitse sohjossa välttämättä kulkea. Vuorilla, missä on lunta, on tietysti eri olosuhteet. Meidän suorituspaikoilla ei ole välttämättä lunta, Poutala jatkoi.

Valmistautumisen olympialaisiin Poutala on jo aloittanut.

- Peruskuntokausi on alkanut jo. Marraskuussa alkaa kilpailukausi. Elo-syyskuussa ruvetaan tekemään jo harkkakisoja. Suunnitelmissa on, että heinäkuun aikana lähtisin Kanadaan. Olen sitten syksyn ja talven siellä.

Poutala aikoo voittaa ensi helmikuussa olympiakultaa.

- Ehdottomasti on kulta tavoitteena. Totta kai pronssimitalikin olisi kiva ja tietyssä mielessä olisin tyytyväinen mitaliin, mutta tavoitteena on kulta