Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas uskoo Rakennusteollisuuden kanssa toteutetun kuuden euron työkokeilun todistavan, että palkkojen alentaminen ei lisäisi kotimaista työllisyyttä Suomessa. Palkkojen alentamiseen tähtäävät Suokkaan mukaan puheet työehtosopimusten yleissitovuuteen puuttumisesta.

Suokas mainitsi maanantaina blogissaan, että Rakennusliiton testaama niin sanottu ”kuuden euron työkokeilu” lopetettiin vuoden jälkeen. Kouluttamattomien nuorten työllistämiseen tähdänneen hankkeen lopputulos oli surkea: kuuden euron tuntipalkalla ei saatu vuoden aikana töihin yhtään kokeilijaa. Lue lisää: 6 €/h-kokeilusta täysi pannukakku: ”Yksikään yritys ei ottanut ensimmäistäkään töihin”

Suokas kertoo Uudelle Suomelle, että ongelma ei ollut halukkaiden työkokeilijoiden puute. Heitä olisi ollut riittämiin. Sen sijaan yritykset, jotka alkuun hehkuttivat hanketta, eivät lopulta ottaneet työkokeilijoita vastaan.

”Alkuinfoissa oli paikalla satoja yritysten edustajia ja kaikki olivat sitä mieltä, että tämä on pirun hyvä juttu. Oli suuri hämmästys, kun vuoden päästä ei ollut yhtään tämmöistä kokeilua käynnissä”, Suokas sanoo.

Syy tuskin oli myöskään byrokratia, sillä kokeilu oli Suokkaan mukaan viritetty mahdollisimman byrokratiavapaaksi ja helpoksi. Yksi ehto oli: työkokeilijalle piti nimetä kokeneempi työntekijä tukihenkilöksi.

Suokkaalla on olettamus kokeilun epäonnistumisen syystä. Todella matala palkkakaan ei auta – ainakaan rakennusalalla – jos ei ole osaamista.

”Jos ei osaa, eli jos ei ole ammattimies tai -nainen, niin ei yritys ota. Vaikka se työntekijä tulisi ilmaiseksi, niin eivät ne ota, koska sillä henkilöllä ei ole mitään käyttöä. Nykyisin työmarkkina on mennyt tällaiseksi”, hän sanoo.

”Kun on huono aika, ei oteta työntekijöitä, ja kun on hyvä aika, ei keritä opettamaan työntekijöitä. Tässä on tämä suuri pullonkaula.”

Suokas päätteleekin blogissaan, että näin ollen ”työehtosopimusten vähimmäispalkkasuojan romuttaminen ei luo työpaikkoja Suomessa asuville”. Jos palkat alentuisivat, se vain mahdollistaisi ulkomaiselle työvoimalle täysin alimitoitetut palkat, Suokas kirjoittaa.

Suokkaan mielestä Rakennusliitolla on nyt kiistatonta vastanäyttöä väitteelle, että palkkojen alentaminen loisi työpaikkoja.

”Eihän se niin ole. Ei se ole siitä palkasta kiinni. Jos on hyvä timpuri, niin sille maksetaan kaksi kymppiä tai vaikka kolme kymppiä tunnissa, jos se itsenäisesti pystyy tekemään vaativia töitä. Mutta sellainen joka ei osaa mitään – ei sitä oteta ilmaiseksikaan.”

Suokas kohdistaa sanansa erityisesti työministeri Jari Lindströmille (sin). Ministeri totesi viikonloppuna Helsingin Sanomissa, että hän ei haluaisi kajota työehtosopimusten yleissitovuuteen, mutta että sille pitäisi ”tehdä jotain”, jotta työnantajat palkkaisivat ihmisiä nykyistä vilkkaammin.

Suokkaan mukaan yleissitovuuteen puuttuminen on lähinnä synonyymi palkkojen alentamiselle ainakin rakennusalalla. Hänen mukaansa Rakennusliitto sallii myös ei-järjestäytyneiden yritysten käyttää työehtojen joustoja suurilta osin. Rakennusliitto ”kyttää” Suokkaan mukaan lähinnä vähimmäispalkkoja ja työaikoja, koska ne ovat ainoita asioita, joita ulkomaalaisia työntekijöitä ja ulkomaalaisia yrityksiä vilisevällä alalla pystytään valvomaan.

”Ja niitäkin huonosti. Kaikki muu, mitä työehtosopimuksiin kirjataan, on menettänyt vuosi vuodelta merkitystään, ei se säätele enää työelämää.”

”Jos yleissitovuutta aletaan purkaa, käytännössä silloin haaveillaan, että aletaan tiputtaa palkkoja”, Suokas sanoo.

Suokkaan mukaan palkkojen alentaminen ei kuitenkaan johtaisi ”siihen, mistä Lindström puhuu, että työllisyysaste nousisi kotimaassa”.

”Työllisyysaste ei [palkanalennuksella] kotimaassa nouse mihinkään. Jos alennetaan palkkoja, niin niitä työllisiä – ammatti-ihmisiä – tulee rajan takaa. Käytännössä ne alimmat palkat koskisivat vain ammattilaisia, jotka tuotetaan EU:n syrjäperiltä tai EU:n ulkopuolelta.”

Rakennusalalla kotimaisen työllisyyden nostaminen olisikin juuri nyt hankalaa. Alan työttömyyskassan jäsenistä alle 4000 oli työttömänä viime mittauksessa. Suokas ei ole 31 vuoden uransa aikana koskaan nähnyt niin alhaista lukua.

”Jokainen, joka on työkykyinen, on töissä.”

Suhdanteet muuttuvat, mutta Suokas toivoo, että nykyjärjestelmää ei pilata avaamalla lisää ovia ulkomaiselle työvoimalle ja palkkojen polkemiselle.

”Näiden kahden yhdistelmä, yleissitovuuden poistaminen ja rajojen aukaiseminen, olisi ihan tappoa suomalaiselle rakennushommalle. Sen jälkeen tämä valuisi nopeasti ihan muiden tehtäväksi”, hän sanoo viitaten tarveharkinnan poistoon.