Uutinen nuoren naisen joutumisesta kolmen ulkomaalaistaustaisen miehen raiskaamaksi Kaisaniemen puistossa Helsingissä lauantain vastaisena yönä nostatti laajan verkkokeskustelun.

Tuoreimman Suomessa tehdyn tutkimuksen perusteella Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat erityisen korkealla kantaväestöön verrattuna nimenomaan raiskaustilastoissa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan vuoden 2008 rikostilastojen raiskauksista 16 prosentissa epäiltynä oli maahanmuuttaja. Luku on suuri, sillä vuonna 2008 Suomen väestöstä maahanmuuttajia oli 2,7 prosenttia.

Saman tutkimuksen mukaan ylipäätään Suomessa asuvat ulkomaan kansalaiset ovat olleet vuosittain epäiltynä rikoksista heidän väestöosuuteensa nähden 1,3-1,5 kertaa useammin kuin suomalaiset.

Miksi?

- Iso kysymys on kotoutumattomuus. Haastattelemillani ulkomaalaisilla väkivaltarikollisilla kotoutumattomuus oli keskeinen syy. Moni haastattelemistani tuomituista ei edes halunnut lähteä opiskelemaan kieltä. He jäivät omien sukujensa poteroihin ja muhivat keskenään siellä, rikoslajeittain maahanmuuttajien osuuksia rikostilastoissa tutkinut professori Juhani Iivari sanoo Uudelle Suomelle.

Sopeutumattomuus näkyy Iivarin mukaan nimenomaan Euroopan ulkopuolelta maahan tulleissa. Vuosituhannen vaihteen aikaisen tilastoaineiston perusteella tuomituista väkivaltarikollisista suurin osa tuli Pohjois-Afrikan maista. Huumerikollisuus tulee taas Virosta ja Venäjältä.

Iivarin vuonna 2006 julkaiseman Stakesin tutkimuksen mukaan erityisen merkille pantava seikka on se, että Suomessa rikoksista tuomitut ulkomaalaiset eivät ole olleet rikollisia lähtömaissaan.

- Menee monta vuotta, ennen kuin he sortuvat. Haastattelemistani 41 vangista vain yksi oli tehnyt välilaskumaassaan rikoksia. Kaikki muut olivat puhtaita, mutta kun he olivat täällä kolme-neljä vuotta taistelleet ja yrittäneet hankkia hyvinvointia ja sitten epäonnistuneet, he lankesivat.

Entä miksi ulkomaalaisten suhteellinen osuus hyppää silmille nimenomaan raiskauksissa?

Siihen Iivarin on vaikea ottaa kantaa. Hänen tekemiinsä haastatteluihin osallistuminen oli vapaaehtoista, eikä yksikään seksirikoksesta tuomittu suostunut mukaan.

Iivarin tutkimuksessa ei ole eriteltynä raiskaustilastoja.

- Minä olisin saanut aineiston myös raiskaustuomioista. Silloin tilastokeskus ei ollut kypsä sitä niin mielellään antamaan. Tapauksia suomalaiseen väestöön suhteutettuna oli enemmän, mutta lukumääräisesti niin vähän, että tuli identifioitumisen vaara. Tuomittuja olisi voitu alkaa tunnistaa, joten minä ystävällisen keskustelun jälkeen päätin olla käyttämättä aineistoa, hän sanoo.

Iivari uskoo, että raiskausrikosten määrän taustalla pätee sama selitys kotoutumattomuudesta kuin maahanmuuttajien muunkin rikollisuuden taustalla.

Ulkomaalaisten korkeaa määrää raiskaustilastoissa on yritetty selittää niinkin, että suomalaisnaisen on helpompi tehdä rikosilmoitus vieraasta kuin maanmiehestä.

Tämän teorian tyrmäsi vuonna 2008 Poliisi-tv:n raportissa työkseen seksuaalirikoksia Helsingin rikospoliisissa tutkiva Marja Vuento. Vuennon mukaan jotkut seksirikosten uhrit ovat päinvastoin miettineet kahdestikin tekevätkö rikosilmoitusta, koska kokevat häpeällisenä sen, että ovat menneet luottamaan vieraasta kulttuurista tulleeseen.