Washington

Maailman kauppajärjestö WTO ilmoitti juuri ennen Sauli Niinistön ja Donald Trumpin tapaamista, että Yhdysvallat voi määrätä uudet tullikorotukset Euroopassa valmistetuille tavaroille, joiden tuontiarvo on 7,5 miljardia dollaria vuodessa. WTO:n ilmoitus liittyy Yhdysvaltain ja Euroopan jo vuosien mittaiseen kiistaan, jossa Yhdysvallat on syyttänyt eurooppalaisia lentokonevalmistaja Airbusin tukemisesta.

Yhdysvaltain presidentti Trump otti WTO:n päätöksen omiin nimiinsä ja intoutui jopa kehumaan WTO:ta, joka on usein joutunut presidentin silmätikuksi.

Trump paasasi lehdistötilaisuudessa pitkään siitä, kuinka Yhdysvallat on ollut vuosia vedätettävänä, mutta hänen aikakaudellaan näin ei enää tapahdu.

”Minä en suostu olemaan vedätettävänä!” Trump huusi.

Suomen presidentti Niinistö korosti lehdistötilaisuudessa transatlanttisia suhteita.

”Eurooppa tarvitsee Yhdysvaltoja, mutta myös Yhdysvallat tarvitsee Eurooppaa”, Niinistö kommentoi.

Lehdistötilaisuuden jälkeen Niinistö astui Suomi-median eteen vastaamaan kysymyksiin muun muassa kauppasotahuolista. Asiantuntijoiden mukaan Eurooppa on Kiinan jälkeen Yhdysvaltain tähtäimessä, kun valtio haluaa neuvotella kauppasopimuksia uusiksi. Keskiviikkona esille nousseet tullikorotukset ja Trumpin kovat puheet eivät ainakaan hälventäneet pelkoa.

Niinistö sanoi keskustelleensa Euroopan ja Yhdysvaltain välisestä suhteesta kahdenkeskisessä keskustelussa.

”Aika kovaa kieltä kyllä kuultiin, ja kuultiin myös lehdistötilaisuudessa. Sen takia jo etukäteen päätin, että tuon tämän transatlanttisen suhteen esille. Ei hän ainakaan kiistänyt niitä näkökulmia, jotka siinä suhteessa esitin.”

Suomen valtiovarainministerinä ja Euroopan investointipankissa työskennellyt Niinistö oli muistuttanut Trumpia dollarin merkityksestä reservivaluuttana.

”Esitin tällaisen vanhan finanssimiehen ajattelun siitä, että osataanko arvostaa sitä, että dollari on maailman reservivaluutta. Se on valtavan iso asia koko Amerikalle ja amerikkalaiselle taloudelle. Se on vahvuutta ja voimaa, jos hallitsee maailman reservivaluuttaa.”

”Sitä järjestelmää ei ainakaan Eurooppa ole horjuttamassa. Me kaikki tiedämme, että on kyllä muillakin saada oma valuuttansa reservivaluutaksi, koska se on valtaa.”

Niinistö sanoi, että Trump tuli nyt keskusteluihin paremmin valmistuneena kuin kaksi vuotta sitten, kun Yhdysvaltain presidentti kertoi yhtäkkiä Suomen muun muassa tilaavan F-15 -hävittäjiä.

”Hän oli orientoitunut.”

Keskustelun sävystä Euroopan ja Yhdysvaltain välisistä suhteista Niinistö kertoi Trumpin toistaneen aikaisempaa sanomaa kauppavajeesta.

”Hänhän toistaa aika paljon sen henkistä sanomaa, jota hän on sanonut Naton puolustusmenoista. Hän katsoo taseen etumerkkiä ja toteaa, että heillä on kauppavajetta.”