Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) ottaa voimakkaasti blogissaan kantaa Itellan ulkoistamissuunnitelmista. Itella on ulkoistamassa videokoodaustyötä Suomesta Filippiineille tai Intiaan.

- On käsittämätöntä, että aikana jolloin valtio haluaa nimenomaisesti toimia veroparatiiseja ja sosiaalista dumppausta vastaan, valtionyhtiö lähtee suunnittelemaan tämänkaltaista ulkoistusta, Kiuru laukoo blogissaan.

Kiuru sanoo odottavansa harkintaa Itellan johdolta. Hän haluaa kannanoton asiaan myös omistajaohjauksesta vastaavalta ministeriltä Heidi Hautalalta (vihr.).