Paatero sanoo Kauppalehden ja Uuden Suomen ”Aamiainen Jari Korkin kanssa” -videohaastattelussa, että Postin tilanne oli hänelle tuttu jo edellisestä pätkästä omistajaohjausministerinä Alexander Stubbin (kok) hallituksessa.

”Tuli vähän sellainen déjà vu, että neljä vuotta sitten, kun demarit olivat hallituksessa, pohdittiin Postin tulevaisuutta ja nyt tilanne on ihan sama”, Paatero kuvailee.

Paatero ilmoitti syyskuun alussa, että Postin noin 700 hengen suuruisen paketti- ja lajitteluhenkilöstön siirtämisessä halvemman työehtosopimuksen piiriin otetaan aikalisä. Aikalisää hän perustelee samaan aikaan käytävillä koko Postin työehtosopimusneuvotteluilla.

”Ei voi olla niin, että työntekijäryhmiä eriytetään pala palalta ja siihen liittyi tämä aikalisä.”

LUE MYÖS: Uusi ulostulo Postin kilpailijoilta – Matkahuollon johtaja tarkisti palkkaeron: ”Se oli ensimmäinen järkytys”

Työehtosopimus on umpeutumassa lokakuun lopussa, mutta Postin ylimmän johdon palkitsemista koskevia linjauksia Paatero lupaa jo syyskuun loppuun. Paatero ei suoraan ota kantaa kysymykseen, ovatko Postin sisäiset palkkaerot sosiaalidemokraattiselle ministerille aatteellinen ongelma, mutta eri suuntiin ei johdon ja henkilöstön palkkakehitys voi hänen mielestään yhtiössä kulkea. Kyse on kohtuullisuudesta.

”Jos työntekijöiden palkat eivät nouse tai jopa laskevat ja samaan aikaan johdon palkkiot ovat nousseet jopa 60 prosenttia, niin ei tämän pitäisi olla mahdollista valtion sataprosenttisesti omistamassa yhtiössä. Sen takia nämä pitää katsoa läpi”, Paatero paaluttaa.

”Minusta on tullut puhuva pää”

Moni on Veikkausta ja Postia koskevien kohujen yhteydessä kummastellut, miksei yhtiöiden toimivaa johtoa ole juuri nähty julkisuudessa, ei ainakaan kohujen alkuvaiheissa. Paatero arvelee, että yhtiöissä on saatettu kaivatakin omistajan näkemystä vaalien jälkeen muuttuneessa tilanteessa.

”Ehkä tässä on neljä vuotta ollut erilainen kulttuuri, että mitä on ne asiat ja kuka sieltä tulee niiden kanssa julkisuuteen. Nyt tässä on minulle tullut aika isoksi rooliksi olla se puhuva pää, joka näitä vie täällä eteenpäin.”

Myös pääministeri Antti Rinne (sdp) on ainakin kysyttäessä ottanut selkeästi kantaa sekä Veikkauksen että Postin tilanteeseen. Paatero ei ainakaan myönnä, että pääministerin kommentit olisivat olleet hänelle haitaksi, vaikka sellaistakin on julkisuudessa epäilty.

”Varmaankin on hyvä, että pääministeri on kiinnostunut ja tietoinen näistä asioista. Tietenkin pitää pitää huolta siitä, että ei saa tulla ristikkäisiä mielipiteitä. Toivon, että minä voin tukea pääministeriä ja pääministeri voi tukea minua”, Paatero muotoilee.

Myös omaisuuden myynti pohdintaan loka-marraskuussa

Loka-marraskuun vaihteessa tulevaan periaatelinjaukseen Paatero lupaa myös päivitetyn arvion valtion omistuksen myyntimahdollisuuksista. Jo hallitusneuvotteluissa investointeja päätettiin rahoittaa omaisuuden myynnillä, vaikka vasemmistoliitto oli sen suhteen epäilevällä kannalla. Mitään isoa rysäystä ei Paateron mukaan ole luvassa.

”Pitää pohtia, onko meillä joitakin sellaisia strategisia yhtiöitä, joiden omistusrajojen muuttamiseen tarvitaan eduskunnan lupa, mutta esimerkiksi Solidiumin sisällä olevia yhtiöitä ei tarvitse tässä periaatepäätöksessä edes käsitellä. Niiden kanssa voidaan edetä vaikka heti”, Paatero linjaa.

Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin osakesalkussa on muun muassa Elisaa, Metsoa, Outokumpua, Sampoa ja niin edelleen. Siis vähemmistöosuuksia, joiden omistajuudessa valtiolla on pelkästään finanssi-intressi ilman strategisia päämääriä.

”En usko, että näihin strategisiin intresseihin tulee kovin suuria muutoksia. Huoltovarmuuteen liittyvät näkemykset ovat aika pysyviä, se että meillä on sähköä tai öljyä tai se, että dataliikenne kulkee. En uskalla vielä kuitenkaan ihan yhtiötasolla arvioida, mikä on niiden tulevaisuus”, Paatero pohtii.

Miten käy Postin?

Postin ongelmat johtuvat tietysti siitä, että perinteinen kirjeposti vähenee koko ajan ja tahti on vain kiihtymässä. Toisaalta verkkokauppa piristää pakettiliikennettä. Edellinen hallitus oli jo kovaa kyytiä viemässä Postia pörssiin. Paaterolla ei vieläkään ole käsitystä siitä, mihin hanke kaatui.

”Oliko enemmän kyse poliittisista kysymyksistä vai analyysista siitä, ettei sitä kannata Postin nykymuodossa tehdä? Molemmista olen kuullut tarinoita”, Paatero sanoo.

Paatero muistuttaa, että 96 prosenttia Postin toiminnassa on kilpailun piirissä ja vain neljä prosenttia perustuu lain yleispalveluvelvoitteeseen. Siksi myös postilaki on otettava tarkasteluun, kun Postin tulevaisuutta pohditaan. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa postien julkinen palvelu ja liiketoiminta on erotettu toisistaan. Paatero ei kannata pilkkomista.

”Haluaisin ajatella, että saamme Postin sellaiseen kuntoon, että esimerkiksi pakettiliiketoimintaa vahvistamalla se elää omalla toiminnallaan ja pystyy siinä samalla hoitamaan yleispalveluvelvoitteen”, Paatero visioi.

LUE MYÖS: Hyväksyikö ministeri Paatero Postin rajut palkanalennukset jo kesällä? – Paatero: ”Se voi olla sinun tulkintasi”

Kansalaisilta tulleeseen Postia ja Veikkausta koskevaan palautteeseen Paatero on tyytyväinen.

”Nämä ovat veronmaksajien omistamia yhtiöitä, ja tosi hienoa, että veronmaksajat ovat niistä kiinnostuneita. Nehän ovat meidän yhteistä omaisuuttamme”, Paatero hehkuttaa.