Toimitusministeristön elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) ennustaa, että seuraavasta hallituksesta päästään vakavasti neuvottelemaan vasta toukokuun europarlamenttivaalien jälkeen.

Lintilä puhuu tulevien hallitusneuvottelujen vaikeudesta sekä Salon Seudun Sanomille että Helsingin Sanomille. Hän ennakoi alun perin SSS:ssä, että ennen hallitusneuvotteluja viedään läpi EU-vaalit, joita ennen ei tehdä mitään ratkaisuja.

Eduskuntavaalit käydään sunnuntaina 14. huhtikuuta, eurovaalit toukokuun 26. päivä. Hallitusneuvottelut alkavat perinteisesti mahdollisimman pikaisesti eduskuntavaalien jälkeen, mutta niiden kestoa on hankala ennakoida.

Lintilä tarkentaa Helsingin Sanomille arviotaan.

”Aikaisintaan juhannuksena”, hän sanoo hallituksen muodostumisesta.

Hän pitää ”ihan selvänä, ettei ennen EU-vaaleja käydä vakavia ja tiukkoja neuvotteluja”.

”Neuvotteluista on tapana tehdä taktisia vuotoja, joissa paljastetaan, että se ja se puolue on luopunut siitä ja siitä. Toukokuussa ovat eurovaalit meneillään juuri kiivaimmillaan, joten ei kukaan tätä riskiä ota”, ministeri perustelee.

Riskin muodostaa Lintilän mukaan se, että ”hallitusohjelmaa tehtäessä suurin osa vaalilupauksissa ja tavoitteista pitää lopulta vetää vessanpöntöstä alas”.

LUE MYÖS:

Alman vaalikone nyt auki – Etsi ehdokkaasi Uuden Suomen sivuilla

Juha Sipilä: ”Ilmapiiri muuttui – Me tavoittelemme veturin paikkaa”

Kokoomus hurjistui verolinjauksesta: ”Tarkoitus on verottaa kaikesta. Ihan kaikesta”

”Verotetaan kaikkea omaisuutta, jota ei nyt veroteta” – Vasemmistoliitto sanoo suoraan mistä repisi 2 miljardia

Antti Rinne hermostui talouskuripuheesta – Sipilä ja Orpo kuin yhdestä suusta: ”Myrkkyä”