Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi saa tänä vuonna liputtaa poikkeuksellisesti jo itsenäisyyspäivän aatosta kello 18 alkaen. Lippu tulee laskea salosta itsenäisyyspäivänä 6.12. kello 22 mennessä.

– On hyvä muistaa, että Suomi on yksi maailman parhaista maista. Siitä sopii iloita, ja Suomen lipun nostaminen salkoon on verraton tapa iloita itsenäisyydestä, sisäministeriö opastaa.

Liputuskäytäntö muistuttaa siis juhannusliputusta, jonka myös voi aloittaa jo juhannusaattona kello 18. Pimeän aikaan liputettaessa Suomen lippu tulisi kuitenkin valaista hyvin, ministeriö ohjeistaa.

–Jos liputtaa läpi yön, tulee lipun olla niin hyvin valaistu, että lipun kuvio ja värit erottuvat selkeästi. Valkoisen tulee siis näkyä selvästi valkoisena ja sinisen sinisenä. Juhlaliputukseen osallistuminen on vapaaehtoista, sisäministeriö neuvoo tiedotteessaan.

–Mikäli lipun hyvä valaiseminen ei ole itsenäisyyspäivän aattona mahdollista, liputetaan itsenäisyyspäivänä normaalikäytännön mukaisesti siten, että lippu nostetaan salkoon 6.12. aamulla kello 8.00 ja se lasketaan illalla kello 20.00, ministeriö jatkaa.

Sisäministeriö perustelee valaisemista sillä, että lipun värien on haluttu näkyvän selvästi.

–Suomalainen liputuskulttuuri on sallivaa, mutta pimeällä liputtamisen kieltämisestä ei ole haluttu lipsua.

Helsingin kaupungin kanssa on sovittu, että kaupunki voi määräaikaisesti liputtaa Suomen lipulla ympärivuorokautisesti ja -vuotisesti kaupungintalon katolla. Ympärivuorokautista ja -vuotista liputusta kokeillaan ensin ajalla 5.12.2017–31.12.2018 ja kokeilun jatkosta päätetään myöhemmin

Helsingin poikkeusjärjestely on pohdittu huolellisesti. Helsingin kaupungintalo on paraatipaikalla. Se on ensimmäisiä rakennuksia, jonka laivalla Helsinkiin saapuvat ihmiset näkevät.

Sisäministeriö ohjeistaa myös kansalaisia nostamaan lipun salkoon jo pienemmästäkin syystä.

–Liputtamista ei tarvitse arkailla, lipun voi nostaa salkoon jo pienemmästäkin syystä. Liputtaminen on myös arvokas tapa osoittaa kunnioitusta tai kertoa surusta.