Kymmenettuhannet suomalaiset nuoret ovat tippuneet yhteiskunnan rattaiden ja rekistereiden ulkopuolelle. Huolestuttavaa ilmiötä pohtivat paitsi viranomaiset laidasta laitaan, myös helsinkiläinen rap-artisti Pyhimys eli Mikko Kuoppala, 30, musiikissaan.

Kuoppala on Malminkartanon lähiön kasvatti. Nuoruuden näkymät ovat vahvasti läsnä miehen sanoituksissa, joissa nuoruudenkavereista osa sai otteen oman elämänsä syrjästä / osa, osa on syrjässä.

Kuoppalan oma perhe oli ehjä ja turvallinen. Monella teini-iän ystävällä oli toisin.

-Mulla on tosi vahvoja muistikuvia siitä, kun olen tavannut ihmisiä, jotka tällä hetkellä ovat syrjäytyneitä, monet narkomaaneja. Jo silloin 12-vuotiaana tunsi, että olemme eri lähtökohdista ja menossa eri suuntaan, kertoo Kuoppala Uudelle Suomelle.

Heikot lähtökohdat näkyivät nuorissa esimerkiksi vastuuntunnon puutteena. Yhteisvastuun käsite oli hukassa monelta.

Nämä nuoret saattoivat olla koulun käytävän kuninkaita fyysisen voiman turvin. Luokkahuone oli vaikeampi paikka, työelämä jo mahdoton.

-Myöhemmässä elämässä, kun ne keinot eivät enää riitä, nämä tyypit eivät ehkä ole pärjänneet, Kuoppala pohtii.

Niitä tuttuja, jotka ovat päätyneet yhteiskunnan laitamille, yhdisti Kuoppalan mielestä ainakin yksi asia.

-Joillain ei mun mielestä ollut silloin nuorenakaan intohimoja tai sellaisia asioita, jotka olisi kiinnostaneet tosi paljon. Mekin tehtiin tyhmiä juttuja, sotkettiin seiniä, mutta meillä oli aina joku juttu, mitä me haluttiin tehdä ja missä halusimme oppia paremmiksi, Kuoppala kuvailee.

"Numeroks syntynyt, kultaan kyltynyt

pehmopylly nyt hurjaks vähän yltynyt"

Suomessa on eri arvioiden mukaan noin 30 000-50 000 yhteiskunnan toiminnoista ja rekistereistä syrjäytynyttä nuorta. Perhetausta on tutkitusti merkittävä syrjäytymisen aiheuttaja. Mikko Kuoppala ei kuitenkaan usko, että kotiolot selittävät kaikkea. Artisti uskoo lähipiirinsä tapahtumien perusteella, että myös "hyvien perheiden" lapsilla on nykyisin entistä suurempi riski jäädä kyydistä.

Kuoppala uskoo, että tämä johtuu yhteiskunnan pirstaloitumisesta. Nykynuori ei ole sidottu perheen, kyläyhteisön tai tietoa suodattavan median maailmaan. Itseään etsivän nuoren on entistä helpompi identifioitua perheensä ulkopuolelle.

-Esimerkiksi kouluammuskelut ovat selkeä merkki siitä, että nuori voi olla hyvin syrjäytynyt jopa omasta perheestään, Kuoppala sanoo.

Yhteiskunnan yhteinen tavoite on hukassa, kun uskonto tai 1950-lukulainen jälleenrakentamisen henki ei yhdistä kansaa. Kuoppala uskoo, että kadonneet nuoret eivät koe yhteiskuntaa omakseen.

-Ei koeta, että yhteiskunnan etu on oma etu, hän sanoo.

Filosofian ja matematiikan opettajaksi opiskellut Kuoppala arvostelee suomalaista koulujärjestelmää vanhentuneeksi. Koulu voisi opettaa enemmän elämää yhteiskunnan jäsenenä, hän katsoo.

-Koulussa ei opeteta, mikä on minun paikkani yhteiskunnassa tai miten minä voin kokea tämän omakseni, hän sanoo.

Kuoppalan mielestä yhteiskunnan ei kannattaisi olettaa, että kaikki oppivat perusasiat kotonaan. Hän korostaa koulun roolia kasvattajana ja kaipaisi muutenkin yhteisöllisen kasvatusvastuun paluuta.

-Mun mielestä yksi koulun tärkeimmistä tehtävistä on indoktrinoida oppilaista jollain tavalla kunnon kansalaisia. Kouluilta on viety kaikki keinot kurinpitoon ja kasvattamiseen, Kuoppala ihmettelee.

-Menepä sanomaan oppilaan vanhemmalle, että sä olet tän lapsen huoltaja, mutta sä et ole tän ainoa kasvattaja. Se älähtää heti, että minun lapsi, minä kasvatan miten minä haluan.

Aiemmin lapset olivat korostetummin yhteiskunnan jäseniä, Kuoppala katsoo, ja yhteisö osallistui vahvemmin kasvatukseen.

Myöskään valtion rooli ei Kuoppalan mielestä voi olla vain reaktiivinen eli "lääkkeiden antaminen, jos jollain on hätä". Ehkä kansalaisten, ainakin nuorten kansalaisten, elämää tulisi seurata keskitetysti nykyistä läheisemmin, Kuoppala ehdottaa.

-Vaikka olen itse aina vihannut holhousta, niin jollain kummallisella tavalla olen tilaamassa sitä lisää. Mutta syy siihen, miksi olen holhousta vihannut, on ehkä ollut se, että mulla on ollut hyvät holhoojat [kotona], sanoo Kuoppala.

"Elämä on puoliks typerii unelmii

puoliks harmaata vastuuta, tilastolukemii"

Kuoppala vilauttaa nuorisotutkimuksesta tuttua termiä mahdollisuustietoisuus. Tiivistettynä termi tarkoittaa nuorille näyttäytyvien tulevaisuuden mahdollisuuksien ja unelmien lisääntymistä.

Kuoppala uskoo, että nykynuorilla on liikaa vaihtoehtoja ja liian suuret unelmat. Mediassa näkyvät unelmista vain toteutuneet.

-Ne vaihtoehdot, jotka olisivat realistisia, eivät tunnu mielenkiintoisilta. Elämä tavallisessa ammatissa tuntuu vähemmän merkitykselliseltä kuin mediassa näkyvien ihmisten elämät, Kuoppala sanoo.

Kun elämä ei ole unelmien näköistä, ei jaksa käydä töissä tai koulussa. Pettymys on Kuoppalan mielestä syrjäytymisen avainsana.

-On vaikea löytää syrjäytynyttä, joka ei olisi pettynyt.

Kuoppala itse jätti aikoinaan opinnot Teknillisessä korkeakoulussa kesken, kun perinteinen työelämä ei houkutellut. Omien vanhempien elämästä työt tuntuivat vievän leijonanosan.

Kuoppalalla oli kuitenkin vaihtoehto - jotain, mitä hän halusi tehdä. Siis musiikki, ja levy-yhtiö- sekä keikkamyyntihommat, jotka se toi mukanaan.

-Mutta oliko mulla se vaihtoehto vai teinkö mä sen? hän pohtii.

Väliotsikkojen sitaatit lainattu Pyhimyksen kappaleista Nyt ja Paranoid 13.