Masennustilojen vuosittainen esiintyvyys aikuisväestössä on väestötutkimuksissa ollut noin 7 prosenttia ja lienee hiukan nousussa. Masennus on tavallisempaa naisilla sekä myöhemmässä keski-iässä ja joillain erityisryhmillä, kuten naimattomilla henkilöillä.

Masennukseen liittyy merkittävää elämänlaadun huonontumista, työkyvyn heikkenemistä, sairauspoissaoloja sekä myös lisääntynyttä itsemurha- ja tautikuolleisuutta. Hoitoa haetaan sitä todennäköisemmin, mitä vaikeampi ja pitkäkestoisempi masennustila on ja mitä suurempi siihen liittyvä koettu toimintakyvyn heikkeneminen on.

Masennuksen hoitoon on olemassa tehokkaita hoitomuotoja, joista tärkeimmät ovat vuorovaikutukselliset hoidot, kuten psykoterapian eri muodot ja psykoedukaatio, sekä lääkehoito. Myös elämäntavoilla, kuten säännöllisellä liikunnalla ja alkoholin käytön minimoinnilla, voi vähentää masennusoireita.

Masennuksen lääkehoito on kehittynyt

Masennuksen lääkehoidossa on tapahtunut 1990-luvulta alkaen merkittävää kehitystä. Lääkkeiden siedettävyys on parantunut, ja toisaalta niiden käyttöaiheet ovat laajentuneet muun muassa kivun ja ahdistuneisuushäiriöiden alueelle.

Tämä on näkynyt myös masennuslääkkeiden käytön yleisyydessä: vuosien 2000 ja 2011 välillä masennuslääkkeitä käyttäneiden 25–64-vuotiaiden suomalaisten osuus kasvoi 6 prosentista 10 prosenttiin ja 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien 10 prosentista 12 prosenttiin.

Nämä luvut kertovat kuitenkin parhaiten masennuslääkkeiden myynnistä eivätkä suoraan lääkkeiden käytön kohdentumisesta eri käyttöaiheisiin. Myös pitkäaikaishoitojen yleistyminen voi näkyä masennuslääkkeiden käyttölukujen kasvuna, koska hoidot kestävät tuolloin pidempään.

Masennuslääkkeen valinta

Masennuslääkkeen valintaa helpottamaan on kehitetty algoritmeja ja hoitosuosituksia. Niissä suositellaan aloittamaan lääkehoito yhdellä masennuslääkkeellä, joka voi olla serotoniinin takaisinoton estäjä tai kaksoisvaikutteinen masennuslääke.

Lääkehoidon suositeltuun kestoon vaikuttavat aiempien masennusjaksojen määrä, vaikeusaste ja jäännösoireet. Ensimmäisen ja toisen masennusjakson jälkeen masennuslääkehoidon lopettamista voidaan harkita vähintään puoli vuotta kestävän oireettoman kauden jälkeen. Kolmannen masennusjakson jälkeen suositellaan pidempikestoista, ainakin 2–3 vuotta kestävää tai jopa loppuelämän jatkuva ylläpitohoitoa.

Kliinisissä lääketutkimuksissa eri masennuslääkkeiden tehossa ei ole ollut suuria eroja, joskin essitalopraami ja eräät kaksoisvaikutteiset masennuslääkkeet, kuten venlafaksiini, ovat osassa tutkimuksista osoittautuneet numeerisesti tehokkaammiksi.

Näillä meta-analyyseissä todetuilla eroilla ei kuitenkaan liene suurta kliinistä merkitystä, ja erojen NNT-luvut ovat olleet suuria ja vaihdelleet laajalla välillä 10–30. Niinpä hoitosuosituksissa ei anneta tehoon perustuvia suosituksia ensisijaisesta lääkevalinnasta.

Lääkkeen valinta vaatii huolellisuutta

Lääkehoito on sitä tärkeämpää, mitä vaikeammasta depressiosta on kysymys. Vaikeassa tai psykoottisessa masennustilassa on syytä aina käyttää lääkehoitoa, keskivaikeassa depressiossa masennuslääkehoito on yleensä tarpeen, ja lievässäkin masennustilassa masennuslääkehoito on usein hyödyksi.

Yksilötasolla lääkevalmisteen valintaan vaikuttavat masennuslääkkeellä tutkimuksissa havaitut tai potilaan hoidossa odotettavissa olevat haittaoireet ja potilaan suhtautuminen niihin. Muita lääkehoidon valinnassa huomioon otettavia seikkoja ovat potilaan oireiden kirjo, somaattinen ja psykiatrinen samanaikaissairastaminen, potilaan aiempi vaste tiettyyn masennuslääkehoitoon, potilaan asenne lääkehoitoon sekä lääkehoidon hinta.

Lääkärin tulee siis ottaa monia asioita huomioon. Esimerkiksi migreeniä sairastavalle potilaalle suositellaan buprpionia, epilepsiaa sairastavalle SSRI-lääkkeitä ja raskaana olevalle setraliinia, sitalopraamia tai fluoksetiinia. Masennuslääkkeen ja psykoosilääkkeen yhdistelmä tai sähköhoidon käyttö on perusteltua psykoottisessa masennuksessa. Vanhuksille ja somaattisesti sairaille potilaille masennuslääkettä valittaessa merkittäviä tekijöitä ovat hyvä siedettävyys, haittavaikutusten vähäisyys ja merkittävien lääkeyhteisvaikutusten puuttuminen.

Jos potilas on impulsiivinen tai itsemurhavaarassa, keskeinen valintaperuste lääkehoidon hyvän tehon lisäksi on turvallisuus yliannostustilanteissa. Masennuslääkkeet saattavat erityisesti hoidon alussa ja alle 18-vuotiailla potilailla lisätä itsetuhoisuutta, mutta kokonaisuutena tehokas masennuslääkehoito vähentää itsetuhovaaraa.

Potilaan sitoutuminen on tärkeää

Masennus on yleinen kansansairaus, ja sen esiintyvyys Suomessa voi olla lisääntymässä myös väestön vanhenemisen vuoksi. Nykyiset masennuslääkkeet ovat aiempia trisyklisiä valmisteita turvallisempia ja niillä on vähemmän haittaoireita. Kuitenkin hoitomyöntyvyysongelmat, viive hoitovasteen kehittymisessä ja osalla potilaista edelleen esiintyvät haittaoireet aiheuttavat liikaa vältettävissä olevia lääkehoidon keskeytymisiä.

Nähdäksemme potilaan tukeminen sitoutumaan lääkehoitoon ja lääkevasteen systemaattinen seuranta ovat vaikuttavan hoidon edellytyksiä. Erityisesti pelkkään masennuslääkehoitoon huonosti reagoivissa masennuksissa lääkehoidon ja psykoterapian samanaikainen käyttö lisää hoidon tehoa ja on siten perusteltua.

Perustuu Lääkärilehdessä 42/15 julkaistuun katsaukseen: Miten masennuslääke valitaan?

Kirjoittanut:Hannu Koponenprofessori, ylilääkäriHelsingin yliopisto ja 
HYKS, psykiatrian toimialaJarmo LappalainenLL, ylilääkäriEtelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, perusterveydenhuollon yksikköEsa Leinonenprofessori, ylilääkäriTampereen yliopisto, 
lääketieteen yksikköTAYS, Toimialue 5 (psykiatria)

Muokannut:Johanna Nykopptoimittaja

Kuva:Panthermedia

Tilaa Potilaanlääkärilehden uutiskirje