Argentiinan valtio ei välttämättä kykene maksamaan noin 400 miljoonan euron lainaerää velkojilleen, kertoo kansainvälinen talouslehdistö.

Edellisen kerran Argentiina ei kyennyt maksamaan velkojaan vuonna 2001. Tuolloin Argentiina järjesteli velkojaan rajuin ottein yhdessä kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kanssa.

Nyt erääntyvä maksuerä liittyy tuohon kolmentoista vuoden takaiseen velkajärjestelyyn. Rästissä oleva 400 miljoonaa on osa noin 20 miljardista.

Argentiinan velkoja leikattiin vuonna 2002 rajusti. Tuolloin velkojat menettivät noin 80 miljardin dollarin edestä saataviaan valtiontalouden ajauduttua käytännössä konkurssiin.

Argentiinaa pidettiin Euroopan velkakriisin aikaan yhtenä mahdollisena esikuvana Kreikalle, jonka valtionvelka ylitti maan maksukyvyn. Taloustieteilijät nostivat Argentiinan ”defaultin”, eli velkojen tahallisen laiminlyönnin, yhdeksi vaihtoehdoksi, jolla Kreikka olisi voitu pelastaa valtiontalouden kriisissä.

Tätä vaihtoehtoa kannattivat erityisesti kriittisesti euroon suhtautuvat poliitikot ja puolueet.

Vuonna 2011 tosin muistettiin, että Argentiinalla oli tapana laiminlyödä valtiovelkojaan noin 20 vuoden välein muutoinkin, kuten Pertti Haaparanta totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa.

Argentiina julkaisi New York Timesissä tänään ilmoituksen, jossa se vakuuttaa välttävänsä maksuhäiriön synnyn. Argentiinalla on 30 päivää aikaa hoitaa erääntynyt lainaerä.