Kuva: LPR-arkkitehdit

Musiikkitalo on nyt ruotsiksi Musikhuset i Helsingfors ja englanniksi Helsinki Music Centre, ja jo ennen valmistumistaan sitä markkinoidaan ”kaikille avoimena kohtauspaikkana”. Tulevaan musiikkitaloon saa mennä muutenkin kuin konserttiin: kahvilaan, musiikkikauppaan tai vain katsomaan. Tiistaina julkistettiin musiikkitalon uudet internetsivustot ja logo, joka on noin 150 erivärisen pallon ympäröimä M-kirjain. Musiikkitalon esitteissä, pinssissä ja muussa kuvallisessa materiaalissa käytetään pronssin eri sävyjä, turkoosina ja ruskeana.

Musiikkitalon visuaalisen aineiston ulkoasu on suunniteltu Hahmo Oy:n Pekka Piipon johdolla.

Internetsivulla voi seurata Kiasman ja Sanomatalon yläkerroksiin sijoitetusta web-kamerasta reaaliaikaisesti Musiikkitalon rakennustöitä. Sivustoilla päivitetään myös arkkitehtitoimiston havainnekuvia valmiista rakennuksesta. Tähän asti uusisuomi.fi on esitellyt niitä omilla sivuillaan.

Kun monttua nyt ollaan jo täyttä häkää täyttämässä ja rakennuksen pitäisi olla käytössä jo 2011, rakennustapahtumastakin tehdään karnevaalia: yleisöä kutsutaan Monttubileisiin lauantaina syyskuun 13. päivänä klo 14 alkaen.

Työmaa-aidat koristellaan ympäröivien julkisten rakennusten väreillä ja myöhemmin humoristisilla kuvilla kaupungin ”häiriötekijöistä”.

Musiikkitalon johtaja Helena Hiilivirta sanoo, ettei avajaispäivää voida vielä päättää, mutta konserttikauden 2011–2012 suunnittelu on käynnissä. Hiilivirta painottaa, ettei talo ole ainoastaan klassisen musiikin vaan myös etnon ym. akustisen musiikin käytössä. Päätoimijat talossa ovat pääkaupungin sinfoniaorkesterit ja Sibelius-Akatemia, mutta talon suurta konserttisalia ja viittä pienempää salia vuokrataan myös ulkopuolisille ryhmille ja konsertin järjestäjille.

Alvar Aalto –akatemian johtaja, arkkitehti Esa Laaksonen suhtautuu kriittisesti nyt julkistettuun uuteen ulkoasuun:

– Vaikuttaa konservatiiviselta, vähän vanhanaikaiselta, kahdeksankymmentälukulaiselta, arvioi Uuden Suomen kolumnistinakin vaikuttava Laaksonen näkemäänsä ja ihmettelee myös sitä, että talo on joka kielellä eriniminen.

– Minusta englanninkielistä ja ruotsin käännöstä pitäisi vielä miettiä. Music Centre tuo mieleen musiikkikaupan.

150 väriä symboloivat suunnittelijoiden mukaan ihmisiä ja heidän erilaisuuttaan.

– Idea ei minusta tunnu kovin modernilta ainakaan näin olympialaisten aikana, lisää Laaksonen.

Lehdistötilaisuudessa joku huolehtii siitä, että M-tunnus sekoitetaan metroon.

Itse pidän hillitystä värimaailmasta ja uskon hyväntuulisen M-logon pian yhdistyvän musiikkitaloon. En usko kovin paljon harmia seuraavan siitäkään, jos joku turistiparka luulee menevänsä metroon, mutta eksyykin Musiikkitaloon: hän voi jopa ilahtua.

Koska koko rakennuksen valmistuminen on ollut kesäkuuhun 2008 asti vaakalaudalla ja siitä on taisteltu kiivaasti, on mahdollista, että toimijat ovat tulleet varovaisiksi ja pelokkaiksi.

Minusta Suomessa ei tarvitse pyydellä anteeksi sitä, että klassinen musiikki saa kunnon esitys- ja opetustilat. Klassinen musiikki ei ole täällä mitenkään marginaalista, vaan sillä on suuret yleisöt ja harrastajajoukot. Jos jokin on marginaalista, valitettavasti, niin kuvataide, mutta sekin sai Kiasman.

Suuren yleisön klassinen musiikki ansaitsee talonsa häpeämättä ja anteeksipyytelemättä, eikä sen minusta tarvitse perustella olemassaoloaan muulla musiikilla.