Ympäri maailmaa on kevään ja alkukesän aikana ihmetelty mystisiä ”trumpettiääniä”, joista on myös julkaistu videoita YouTube-palvelussa.

Ihmiset ovat kertoneet havahtuneensa ääniin, jotka ovat ikään kuin tulleet taivaalta. Äänen on joissain tapauksissa väitetty olleen hyvinkin voimakas.

Äänet ovat herättäneet jopa säikähdystä ja niihin on ehditty liittää monenlaisia villejäkin teorioita. Osan YouTube-videoista on arvioitu olevan huijauksia.

Tech Times -lehden mukaan Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kuitenkin tunnistaa ilmiön. Nasan tutkijat arvelevat, että kyseessä voisi olla ”maapallon taustaääni”. Nasan edustaja selittää lehdelle, että oma planeettamme tuottaa jatkuvasti kummallisia ääniä.

Viime vuoden lopulla BBC kertoi, että mystisiä kovia ääniä on raportoitu satojen vuosien ajan ympäri maailmaa. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen tiedemies David Hill kertoo, että erilaiset luonnonilmiöt voivat aiheuttaa kummallisia, koviakin ääniä. Esimerkiksi hiekkadyynit voivat tietyissä olosuhteissa tuottaa vihellystä tai laulun kaltaista ääntä. Hill olettaa myös, että maanjäritykset selittävät suurimman osan oudoista kovista äänistä.

Aiemmin maailmalla on kohistu myös huminasta, epämääräisistä äänihavainnoista, joille ei ole löytynyt selvää selitystä.