Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) kertoo, ettei tavoittele valtiovarainministerin salkkua eikä keskustan puheenjohtajuutta.

”Mediasta, ja vähän muutenkin, on kyselty josko lähtisin uudestaan ehdokkaaksi keskustan puheenjohtajaksi. Olin ehdokkaana viime syyskuussa. Teimme silloin hyvän tuloksen, joka riitti vahvaan kakkossijaan vaalissa. Siinä tuli samalla oma kannatuskin mitattua. Paineita millekään revanssille en koe. Kunnioitan puoluedemokratian päätöksiä”, hän kirjoittaa blogissaan.

Hän viittaa myös tulevaan perheenlisäykseen.

”Jos kaikki menee kuten kovasti toivomme, meille on tulossa vauva vain joitakin viikkoja ennen syksyn puoluekokousta. Pienokainen menee etusijalle. En ole käytettävissä keskustan puheenjohtajaksi.”

Kaikkosen mukaan nyt olisi tärkeintä rauhoittaa keskustan tilannetta ja keskustelua puolueen ympärillä.

”Pata on porissut nyt turhankin kovalla liekillä.

En osaa sanoa, onko olemassa kuinka kova tarve kisaan keskustan puheenjohtajuudesta. Sen arviointi on keskustan kenttäväen tehtävä, ei minun. Jos eri tehtävistä puoluejohdossa tullaan kisailemaan, on sen luonteva aika mielestäni vasta lähempänä puoluekokousta. Ja minua ei siinä rallissa tällä kertaa nähdä.

En tavoittele myöskään vapautuvaa valtiovarainministerin salkkua. Arvioisin että tässä tilanteessa parhaani isänmaan ja keskustan eteen voin tehdä hoitamalla nykyiset tehtäväni mahdollisimman hyvin. ”

Hän muistuttaa, että Suomi on edelleen poikkeusoloissa.

”Koronakriisi ei ole vielä ohi. Siitä seuraavat taloudelliset ja inhimilliset haasteet meille suomalaisille ovat mittavat. Lähiajat on syytä käyttää isänmaan asioiden hyvään hoitoon parhaan taitomme mukaan.”