Maailman tunnetuimpiin suursijoittajiin lukeutuva miljardööri George Soros varoittaa koko Euroopan tulevaisuuden olevan vaakalaudalla, jos koronaviruksen pahimmin runtelemien EU-maiden taloudellisesta auttamisesta ei saada sopua aikaan.

Soros itse esittää ratkaisuksi niin sanottuja ikuisia lainoja, joista maksettaisiin vain korot, mutta itse pääomaa ei koskaan maksettaisi takaisin.

”Jos EU ei pysty harkitsemaan tätä nyt, se ei välttämättä selviydy nykyistä haasteistaan”, hän kommentoi säätiönsä julkaisemassa tiedotteessa sekä hollantilaiselle De Telrgraaf -lehdelle antamassaan haastattelussa.

Soros uskoo, että lainat voitaisiin hyväksyä jo 27. toukokuuta järjestettävässä EU:n huippukokouksessa tutkimisen arvoisena vaihtoehtona.

Hän korostaa, ettei ikuisia lainoja tule sekoittaa koronabondeihin, sillä ikuisten lainojen ainoa yhteisvastuu koskisi vuotuisia korkoja.

Ikuisilla lainoilla on Sorosin mukaan myös toinen merkittävä etu: rahoja ei tarvitsisi jakaa "rahoitusavaimen" mukaisesti eli jäsenvaltioiden Euroopan keskuspankin EKP:n omistuksen suhteessa. Sen sijaan varat voitaisiin kohdistaa niitä eniten tarvitseville, jolloin suurin osa menisi kovimman koronaiskun kokeneille Etelä-Euroopan valtioille.

”Poikkeukselliset olosuhteet edellyttävät poikkeuksellisia keinoja, joita ei pitäisi edes harkita normaaliaikoina”, hän kommentoi.

Soros kertoo olevansa erityisen huolissaan Italiasta, jossa keskustelu euro- tai EU-erosta on noussut pinnalle koronakriisin takia.

”Mitä Euroopasta olisi jäljellä ilman Italiaa? Italia oli aikaisemmin kaikkein EU-myönteisin jäsenvaltio, italialaiset luottivat Eurooppaan enemmän kuin omaan hallitukseensa. Heidät kuitenkin petettiin pahasti ensin maahanmuuttokriisissä 2015 ja nyt euroalueen säännöt ovat vahingoittaneet erityisesti Italiaa, joka oli jo ennen koronakriisiä ”Euroopan sairas mies” ja sitten koronakriisi iski maahan kaikkein kovimmin.”

Lue seuraavaksi: