Yksi Suomen jääkiekkohistorian merkittävimmistä voitoista toteutui lauantaina, kun Naisleijonat voitti MM-kisojen välierässä Espoossa Kanadan 4-2. Sunnuntaina Suomi pelaa ensi kertaa mukana arvoturnauksen finaalissa.

Suomen nuorin pelaaja, vuonna 2002 syntynyt puolustaja Nelli Laitinen oli haltioissaan

- Tosi hyvältä tuntuu. Ihan mahtavat fiilikset, Laitinen sanoi.

Laitinen merkittiin ensin Suomen voittomaalin tekijäksi, mutta myöhemmin maalintekijäksi vaihtui Susanna Tapani. Laitisen uran ensimmäinen MM-kisamaali ei vielä toteutunut.

- Ei kai siinä. Pitää sitten huomenna finaalissa heittää se eka maali, Laitinen sanoi.

Suomi puolusti johtomaalinsa jälkeen uhrautuvasti.

- Ei siinä ollut mitään kummoisempaa. Ajateltiin, että pitää vaan jatkaa sitä omaa peliä. Hoidettiin toi loppu kyllä hyvin, Laitinen sanoi.

- Kyllähän tää aika kova kamppailu oli. Mun mielestäni aika kova taisteluvoitto meiltä, Laitinen jatkoi.

Alkusarjassa Kanada oli voittanut Suomen 6-1.

- En tiedä, oliko Kanada erilainen. Mun mielestäni me oltiin erilaisia. Oltiin heti valmiita kamppailemaan ja voimakkaampia noissa kaksinkamppailuissa. Mentiin ekana kiekolle ja oltiin vaan vahvempia niissä, Laitinen vertaili joukkueensa esityksiä Kanada-peleissä.

Välieräottelussa Kanada vaikutti turhautuneeltakin.

- Kyllähän ne varmaan vähän menee silleen huuruun, kun boksataan hyvin ja pidetään ne poissa maalilta, Laitinen totesi.

Riikka Sallinen (entinen Nieminen, Välilä) pelasi maajoukkueessa jo 1980-90 -lukujen vaihteessa. Arvoturnausten välieräottelua Sallinen ei ollut voittamassa koskaan. Aina USA tai Kanada oli ollut parempi.

- Kyllähän sen tietää, että meillä pitää olla erittäin hyvä puolustuspeli ja erittäin hyvä maalivahtipeli Kanadaa vastaan. Varmaan siitä edellisestä Kanada-pelistä opittiin, että siellä pitää taistella. Tiedettiin, että jos me löysäillään, niin kyllähän ne sen paikan käyttää, Sallinen summasi voiton reseptiä.

Sallinen koki lauantaina Espoossa uransa huipennuksen, joka voi tietysti sunnuntaina korottua vielä MM-kultahurmokseen.

- Tästä on niin monta vuotta puhuttu ja jonkin kerran on ollut jonkin verran lähelläkin, mutta viimeinen silaus on puuttunut. Olen tosi onnellinen, että olen jatkanut niin pitkälle, hän kertoi tunteistaan.

Sallinen painottaa joukkuehengen merkitystä. Uskoa ryhmästä löytyi, vaikka media oli pitänyt voittomahdollisuuksia minimaalisina.

- Tässä joukkueessa on ihan mahtavia tyttöjä. Pistävät kaukalonsa itsessä likoon ja kaukalon ulkopuolellakin meillä on todella kivaa. Juttu lentää ja saan olla mukana osana sitä juttua. Päästään pelaamaan arvokkaimmasta mitalista, niin ei parempaa voi olla, Sallinen hehkutti.

Tunnelma oli voiton jälkeen epäuskoinenkin.

- Ajattelin, että mitä täällä tapahtuu. Yleisö oli aivan mahtava, ja se fiilis, joka tässä oli, niin ihan mahtava. Kotikisat on kotikisat, mutta en mä silti tajunnut, että ne voi olla näin upeat, Sallinen sanoi.

Mutta taisteluhan jatkuu vielä. Sunnuntaina Suomi pelaa maailmanmestaruudesta.

- Seuraava ajatus on, että huomista kohti. Pikkaisen voi nauttia, mutta ruvetaan keskittämään ajatukset huomiseen. Missään nimessä ei tyydytä tähän vielä, Sallinen totesi.

Sallinen kiittelee valtiovaltaakin. Jokainen Naisleijonien viime kauden olympiapronssimitalisti sai 10 000 euron apurahan. Sen myönsi ministeri Sampo Terho (Siniset).

- On apuraha varmasti helpottanut meidän kaikkien päivittäistä elämää. Suuri osa ei ole tehnyt tällä kaudella töitä, vaan ovat pystyneet panostamaan urheiluun. Mä käyn töissä, mutta olen tehnyt huomattavasti vähemmän töitä. Varmasti kaikilla on jäänyt aikaa harjoitteluun, mutta toisaalta siihen lepäämiseenkin. Jos vedät ensin kovaa treeniä ja sitten menet koko päiväksi töihin, niin eihän se huippu-urheilijan elämää ole, Sallinen sanoi.

- Iso kiitos sinne suuntaan, että on annettu tämmöinen luottamus meille. Ollaan pystytty se lunastamaan, niin siltäkin puolelta tuntuu tosi hyvältä, Sallinen jatkoi.

Sallinen on 45-vuotias. Finaaliin selvinneessä joukkueessa ovat mukana myös 17-vuotiaat Viivi Vainikka, Elisa Holopainen ja Nelli Laitinen.

- Tää nuori kolmikko, niin näähän ovat ihan loistavia pelaajia. Ehdin jo Viiville (Vainikka) jo sanomaankin, että nämä ovat sun ekat kisat ja pääset pelaamaan jo tällaisista jutuista. Nyt todella huomiseen lataus. Nautitaan tästä hetkestä. Sulla niitä tulee varmasti vielä useampiakin, mutta silti me nautitaan yhdessä, oltiin me 17 tai 45-vuotiaita, Sallinen kommentoi nuoremmista pelaajista.