– Jokainen, joka osaa sanoa sanan ”asylum”, turvapaikka, pääsee sisään Eurooppaan ja Suomeen, sanoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö valtiopäivien avajaisissa.

– Jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että emme kykene, juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita, hän jatkoi myöhemmin.

– Kansainväliset säännökset ovat syntyneet ja niiden tulkinta on kehittynyt aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Olen varma, että jos kansainvälisiä ja niihin perustuvia kansallisia säädöksiä tehtäisiin vasta nyt, niiden sisältö olisi olennaisesti tiukempi, mutta ne silti pitäisivät kiinni ihmisoikeuksista ja auttaisivat hädässä olevia.

Muun muassa nämä sanat presidentin avajaispuheessa ovat kuohuttaneet etenkin poliitikkoja keskiviikkona, vaikka Niinistö kiirehti tuoreeltaan korostamaan, ettei hän ehdota Suomelle kansainvälisistä sopimuksista luistamista. Verkkouutisten mukaan Niinistö selvensi puheensa jälkeen, että hän halusi lähinnä todeta sopimusten noudattamisen käyneen EU:n jäsenmaille vaikeaksi.

Lue myös: Sauli Niinistö kypsyi nyt täysin: ”Olemme itsemme haukkuneet”

Useat poliitikot ovat ottaneet sosiaalisessa mediassa kantaa presidentin sanoihin. Moni kiittäen, moni arvostellen.

– Kuuntelin presidentin jäätävää puhetta äimistyneenä. Presidentti hyökkäsi kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia vastaan ja ehdotti ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisesta luopumista, kirjoittaa vihreä kansanedustaja Emma Kari julkisessa Facebook-päivityksessään.

– Presidentti sanoi myös, että ihmisoikeussopimukset ovat vanhentuneita eikä sellaisia enää nykyaikana tehtäisi. Niin, YK:n ihmisoikeussopimus solmittiin aikana, jolloin viimeksi olimme tällaisen humanitaarisen kriisin keskellä. Erona oli se, että silloin eurooppalaiset olivat ne, jotka tarvitsivat apua. Silloin pakenivat valkoihoiset kristityt, Kari jatkaa arvostelua.

Myös muun muassa Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg kertoo Helsingin Sanomille seuranneensa presidentin puhetta "lähinnä kauhistuneena".

Entinen ulkoministeri, kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) on ymmärtäväisempi. Hän kertoo puheen hämmentäneen monia, mutta arvioi, että presidentti ei tarkoittanut sitä, että Suomen tulisi sivuuttaa ihmisoikeussopimukset.

– Olemme ymmärrettävästi ja oikeutetusti turhautuneet siihen, että turvapaikanhakijoista iso ja ehkä suurinkin osa on liikkeellä muista syistä kuin kansainvälisten sopimusten mukaisen suojelutarpeen vuoksi. Pyrkimys tämän virran hallitsemiseen ei kuitenkaan voi perustua ihmisoikeuksien kieltämisen tai minkäänlaisen vihapuheen tai väkivallan epäsuoraankaan hyväksyntään, eikä se saa vaarantaa yhdenkään suojelun tarpeessa olevan pakolaisen turvallisuutta, Tuomioja katsoo julkisessa Facebook-kirjauksessaan.

Tuomioja toteaa, että ”kansainvälisiä sopimuksia on tietenkin tarpeen mukaan voitava tarkistaa, kehittää ja muuttaa”.

– Pakolaissopimukseen ei tule puuttua, mutta on tarpeen edellyttää Euroopan unionilta tehokkaampaa ja johdonmukaisempaa yhteistä ja yhtenäistä turvapaikan hakijoiden käsittelyä sekä yhteistä vastuunkantoa, sen sijaan että ongelmia koitetaan siirtää rajalta toiselle nykyistenkin sopimusten ja direktiivien vastaisesti, hän kirjoittaa.

EU:n yhteisten ratkaisujen tärkeyttä korosti myös Niinistö puheessaan.

– On väläytelty myös kansainvälisten pakolaissopimusten muuttamista. Se tie on hidas ja tuskin tuottaa ratkaisua akuuttiin tilanteeseen, Niinistö arvioi.

– Eurooppa hakee edelleen tasapainon ratkaisua. Nyt monet hallitukset tekevät sitä omin päin, ja vain kohdaltaan tai uhitellakseen ja pelotellakseen. Jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että emme kykene, juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Siitähän noissa kansallisissa ehdotuksissa on enimmäkseen kyse. Parasta on tunnustaa tosiasiat, ja parasta, että tunnustuksen antaa EU ja ryhtyy yhteisen rajavalvonnan, muuttoliikkeen hidastuttamisen ja nopeutettujen käännytysten tielle ja sitä kautta raivaa turvan tilaa pahimmassa hädässä oleville, Niinistö vetosi.

Kuitenkin Niinistö väläytti valintaa sen välillä, suojataanko eurooppalaisia arvoja ja todellisia hädänalaisia vai "suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä".

Emma Karin mukaan ”lienee sanomattakin selvää, että eräässä eduskuntaryhmässä tunnelma oli korkealla”. Muun muassa perussuomalaisten maahanmuuttokriittinen kansanedustaja Laura Huhtasaari ylistääkin Niinistön puhetta Puheenvuoron blogissaan.

– Meillä on tolkun presidentti, Huhtasaari kiittelee.

Niinistön puhe löytyy kokonaisuudessan presidentinkanslian verkkosivuilta.