Kansanedustaja Timo Kalli (kesk.) kertoi Yle Uutisille kolme tukijaansa, joita hän oli tähän saakka piilotellut. Hän mainitsi Ruukki Groupin, Ajanta Oy:n ja Kehittyvien Maakuntien Suomen. Näiden 10 000 – 20 000 euroa lahjoittaneiden yhteisöjen taustalla on tukku tunnettuja suomalaisia liikemiehiä.

Ruukki Group on kahden suursijoittajan – Ahti Vilppulan ja Kai Mäkelän – hallitsema pörssinoteerattu firma. Mäkelä on tosin jättämässä sitä Vilppulalle, joka on tehnyt ilmeisen valtavia omaisuuksia kansainvälisessä metallikaupassa. Viimeksi Vilppula on ollut julkisuudessa epäiltynä sisäpiirikaupoista Saunalahden osakkeilla takavuosina.

Ajanta Oy puolestaan on suursijoittaja Ari Salmivuoren sijoitusyhtiö. Länsisuomalaisista rahapiireistä kotoisin oleva mies teki aikoinaan myös tukun rahaa Saunalahden osakkeilla. Salmivuori on ollut lisäksi islantilaisen Thor Björgolfssonin pörssipelikaveri Suomessa.

Kehittyvien Maakuntien Suomi puolestaan on tiettävästi eräänlainen liikemiesryhmittymä. Yhdistyksen rahapotteja on ollut kasaamassa Ilta-Sanomien mukaan muun muassa Ideaparkin Toivo Sukari. Yhdistys sponsoroi myös tulevaa Mannerheim-elokuvaa.

Vaalirahoista syntyi kohu, kun Länsi-Suomesta, Kiukaisista kotoisin oleva Kalli myönsi rikkoneensa tietoisesti vaalirahoituslakia. Eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja aikoo palauttaa yli 1 700 euron lahjoitukset takaisin.