Jos perussuomalaisten nousulle hakee yhtä asiaa selitykseksi, niin se on Oulu ja turvapaikanhakijoiden epäillyt seksuaalirikokset. Nämä uutiset satavat maahanmuuttokriittisten perussuomalaisten laariin.

Jos pohditaan vähän enemmän, taustalla on muitakin syitä. Viimeisin puoluebarometri (jota puolueet itse tilaavat omaan käyttöönsä) osoitti, että perussuomalaisten sanoma on kirkastunut kansalaisille.

Ja se sanoma on maahanmuuttokriittisyyden lisäksi erityisesti se, että muut puolueet (ps:n mukaan) tuhoavat ilmastonmuutosvouhotuksellaan suomalaisen teollisuuden työpaikkoja ja käyvät tavallisten suomalaisten kukkaroilla. Tämä viesti tehoaa etenkin duunariäänestäjiin, jotka miettivät perussuomalaisten ja demarien välillä.

Sdp ja Antti Rinne ovat varovaisia maahanmuuttolinjauksissaan ja hamuavat vihertäviä äänestäjiä. Kannatusta vuotaa perussuomalaisten suuntaan. Perussuomalaisten kannatustrendi on nyt ylöspäin, ensi vuosi näyttää, riittääkö veto vaaleihin asti.

Sdp:n kannatusta vuotaa myös vihreiden suuntaan. Pitää muistaa, että viimeisissä kaksissa presidentinvaaleissa Haavisto pesi demareista niin Paavo Lipposen kuin Tuula Haataisenkin.

Antti Rinteen pääministeriyden tiellä ovatkin pahiten Halla-aho ja Haavisto.

Sdp:n kannatus on Alman mittauksissa ollut laskussa lokakuun nurkilta. Taistelussa irtisanomissuojan heikentämisestä on höyryt päästetty pihalle, ammattiyhdistysliikkeestä ei ainakaan tällä hetkellä ole vetoapua demareille.

Antti Rinne puurtaa aika yksinäisenä demarien kärkenä, vaikkakin vanha puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaivautui menneellä viikolla jo tv-studioon asti. Enemmän leveyttä johtoon tai uusia tömäköitä, uskottavia poliittisia avauksia, muuten voi kannatusluisusta tulla pysyvämpää.

Tuleva helmi-maaliskuu on viimeinen oljenkorsi pääministeripuolue keskustalle. Talousnäkymät kääntyvät jo mollivoittoisiksi, joten tuolloin on puheenjohtaja Juha Sipilän pakko runtata keskustalle tärkeä maakuntauudistus läpi.

Ennuste ei ole kovin hyvä, uudistus uhkaa hyytyä ajanpuutteeseen. Vihervasemmistolla pelottelulla keskusta saa tietysti aina hieman henkeä päälle.

Kokoomus taaplaa Petteri Orpon johdolla tasaista latua. Ongelmiakin on, muun muassa maan suurimmassa vaalipiirissä Uudellamaalla kokoomuksella ei ole selvää kärkiehdokasta ja ääniä syö Hjallis Harkimon poppoo.

Sdp ja kokoomus ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan, että jos Rinne ei saa alkanutta kannatusalamäkeä käännettyä, tulee kisasta vielä äärimmäisen tiukka. Ennen vaaleja demarit voivat saada vielä kerran vetoapua ay-liikkeeltä: esimerkiksi työttömyyspalvelujen ulkoistamisesta yrityksille voi aina järjestää rähäkän.

Lue lisää: Alma-kysely: Halla-aho antoi myrskyvaroituksen