Olen tyrmistynyt. Luulen, että aika moni suomalainen jakaa tunteeni juuri tällä hetkellä.

Suomen kunnianarvoisen eduskunnan toiseksi suurimmaksi yltänyt puolue perussuomalaiset on juuri hetki sitten valinnut puheenjohtajakseen henkilön, joka on tuomittu sakkoihin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

Sama henkilö on suhtautunut vuonna 2012 korkeimmasta oikeudesta saamaansa tuomioon vähätellen.

Jussi Halla-aho astuu Jyväskylän puoluekokouksen äänestyksen tuloksena johtamaan puoluetta, jolla on Suomen hallituksessa ulkoasiainministerin, puolustusministerin, työministerin, sosiaali- ja terveysministerin sekä yhdistetyn eurooppa-, kulttuuri- ja urheilu- ja ministerin salkut. Puolueen painoarvo suomalaisessa päätöksenteossa on mittava.

Pääministeripuolue keskusta ja kokoomus, jolla on yhden perussuomalaisloikkauksen jälkeen PS:n kanssa yhtä suuri eduskuntaryhmä, ottivat riskin lähtiessään sen kanssa samaan hallitukseen vaalien 2015 jälkeen. Nyt tuo riski on tullut silmille täysimääräisesti.

Jussi Halla-ahon arvopohja on aivan jotain muuta kuin esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän, joka asiasta on myös muistuttanut. Ei perussuomalaisten perustajajäsen, suomalaisen 2000-luvun politiikan suuri nimi, Timo Soinikaan Halla-ahon kulttuurien moninaisuutta kammoavaa arvomaailmaa jaa.

Kokoomuksen Jan Vapaavuori, Helsingin vastavalittu pormestari, on sanonut, että Halla-ahon johtaman puolueen kanssa ei pidä tehdä hallitusyhteistyötä. ”Liberaalia demokratiaa puolustettava”, Vapaavuori twiittasi keväällä. Hän on oikeassa.

Jos keskusta ja kokoomus lähtevät yhteistyöhön Halla-ahon johtaman puolueen kanssa, voi sitä verrata tilanteeseen, jossa maltilliset keskusta-oikeistolaiset puolueet olisivat lähteneet 1930-luvulla hallitusyhteistyöhön oikeistoradikaalin Isänmaallisen kansanliikkeen kanssa.

Halla-ahon johtamat perussuomalaiset pitäisi panna saman tien pihalle maan hallituksesta, vaikka siitä seuraa poliittista turbulenssia. Ulkomailla huomataan ja suomalaiset jälkipolvet kyllä muistavat, jos näin ei tehdä.

Kirjoittaja on Uuden Suomen vastaava päätoimittaja.