Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä teki omien sanojensa mukaan henkilökohtaisen päätöksen siitä, että hänen hallituksensa kaatuu.

Hän sanoi kantavansa vastuunsa eli otti itselleen niin sanotun ”sote-pommin”, jota on heitelty viime päivinä käsistä toisiin odottaen, kenen sylissä se räjähtää.

LUE LISÄÄ: Juha Sipilä: ”Minulle valtava pettymys – Kannan oman vastuuni”

Juha Sipilän tänään pitämä tiedotustilaisuus oli kuitenkin onneton. Sipilä kertoi, ettei edellytyksiä sote-uudistuksen syntymiselle ole ja että ratkaisu hallituksen erosta oli hänen. Sen jälkeen Sipilä kuitenkin aloitti vaalipuheet. Hän sanoi olevansa ”keskustan pj:nä täysin sitoutunut koko suomen puolustukseen tulevissa maaleissa” ja sanoi keskustan jatkavan maakuntamallin ajamista.

Tiedotusvälineet saivat kysyä vain muutaman hassun kysymyksen. Aikaa olisi tarvittu huomattavasti enemmän, jotta olisi saatu selvyyttä esimerkiksi siihen, mitä hallituksen muille merkittäville lakihankkeille käy.

Eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä ehti jo kommentoida Ylellä, että hallituksen erotessa sen esitykset raukeavat, mukaan lukien erittäin tärkeänä pidetyt tiedustelulait. Sdp:stä kuitenkin kommentoidaan, että hallituksen ero ei vaikuta tiedustelulakien käsittelyyn.

Kaikkea tätä olisi pitänyt käsitellä heti Sipilän tiedotustilaisuudessa. Hän oli tuossa vaiheessa jo saanut tasavallan presidentiltä eron. Hallitus on nyt toimitusministeristö.

”Sipilältä räikeä viestinnällinen tyylirikko pitää pääministerinä (vt) puolueen puheenjohtajan poliittinen puheenvuoro. Pitäisi tämän infonsa Apollonkadulla”, tviittaakin viestintätoimisto Ellun Kanojen tutkimusjohtaja, kokoomustaustainen Jukka Manninen.

Soten jatkolle Sipilä uhrasi muutaman sanan kertoen olevansa valmis käynnistämään pyöreän pöydän keskustelut.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Sipilä kompuroi viestinnällisesti. Hän on pitkin pääministerikauttaan viestinyt epäselvästi eikä ole aina vastannut tiedotusvälineiden kysymyksiin.

Kirjoittaja on Uuden Suomen uutispäällikkö.

LUE MYÖS: Näkökulma: Valtava isku Juha Sipilän uralle