Vihreät ja sosialidemokraatit odottavat lisäpaikkoja Savo-Karjalan vaalipiirissä. Molemmat voivat nostaa edustajiensa määrää yhdellä. Verkkouutisten, Vihreän langan ja Accuscoren vaaliennusteiden mukaan sdp nostaisi paikkalukunsa kolmeen ja vihreät kahteen. Katso paikkaennusteet jutun lopun taulukosta.

Demarit tavoittelevat neljättäkin paikkaa vaalipiiristä, mutta haaveeksi taitaa jäädä. Puheenjohtaja Antti Rinteen vaaliviherrys ei pure Savo-Karjalassa perusäänestäjäkuntaan. Niillä etäisyyksillä duunari ei halua kuulla polttomoottoriautojen myynnin lopettamisesta eikä ruokaveroista.

LUE MYÖS: Tällainen on Antti Rinteen esittämä veromalli – Sdp: Uusi vero koskisi kaikkia tuotteita ja palveluita

Sdp:n istuva kansanedustaja, terveystieteiden tohtori Merja Mäkisalo-Ropponen on vahvoilla jatkopaikkaan. Joensuulaisella Mäkisalo-Ropposella on todistus myös Teatterikorkeakoulun draamalinjalta, mikä ei ole hassumpi tutkinto poliitikolle.

Paluuta eduskuntaan yrittää viime vaaleissa eduskunnasta pudonnut sairaanhoitaja Tuula Väätäinen. Haaste voi osoittautua hankalaksi. Putoamisen jälkeen Väätäinen valitsi sopeutumiseläkkeen hoitohommien sijaan. Se ei välttämättä demariäänestäjiä miellytä. Tosin nyt Väätäinen on virallisestikin eläkeiässä.

Lähihoitaja Kati Åhman (sd) nappasi kuntavaaleissa Iisalmesta enemmän ääniä kuin kansanedustajat Seppo Kääriäinen (kesk) ja Markku Eestilä (kok). Vahvoja demarinimiä ovat myös Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Eskelinen sekä Varkaudesta teollisuusliiton toimitsija Timo Suhonen.

Feministipuolue kalastelee vihreiden ääniä

Vihreiden kunnallisvaalimenestys ennakoi mahdollista lisäpaikkaa puolueelle. Tosin vihreiden pitäisi kaksinkertaistaa äänimääränsä edellisiin eduskuntavaaleihin nähden. Savo-Karjalan suurimmat kaupungit Kuopio ja Joensuu ovat yliopistokaupunkeja. Potentiaalia siis on.

Joensuulainen Krista Mikkonen on lähes varma valinta. Toisessa paikassa on kiinni varakansanedustajaksi viimeksi jäänyt tekniikan tohtori Harri Auvinen Kuopiosta. Muita mainittuja nimiä ovat Veera Willman Kuopiosta ja Anne Roponen Iisalmesta.

Vihreillä on kovin jalkatyö edessä. Nuoret ja liikkuvat äänestäjät pitää saada uurnille. Tumput suorina vihreät keräävät vain kolmisen prosenttia äänistä. Lisäksi samoja opiskelijaääniä kalastelee feministipuolueen seksitutkija Johanna Pohtinen.

Kiukkuiset jurnuttajat ja isännätön äänipotti

Keskustalta vapautuu 19 000 ääntä, kun Seppo Kääriäinen, Markku Rossi ja Elsi Katainen eivät pyri eduskuntaan. Katainen siirtyi jo viime kaudella mepiksi Brysseliin. Hänen paikkansa peri Eero Reijonen, jolla on kaikki työ pitää paikkansa.

LUE MYÖS: Seppo Kääriäinen sai erikoisen läksiäislahjan – ”Rupeaa curlingia pelaamaan”

Keskustalla on Savo-Karjalasta kuusi kansanedustajaa. Paikoista lähtee ainakin yksi, mahdollisesti kaksi. Keskusta itsekin lähtee siitä, että se menettää ainakin yhden paikan, koska alueen kansanedustajien määrä putoaa 16 edustajasta 15 edustajaan asukasmäärän supistumisen takia.

Savo-Karjalan kepulaisille Sipilän hallituksen politiikka on näyttäytynyt liian oikeistolaisena. Aluepolitiikan katsotaan unohtuneen, kun Iisalmen ja Varkauden käräjäoikeudet on lakkautettu ja aluesairaaloiden palveluita on heikennetty. Myös taksiuudistus kaihertaa. Lisäksi viljelijät ovat pettyneet, kun yhä vähemmän tuloista jää viivan alle. Jopa huonot säät laitetaan hallituksen piikkiin.

Keskusta laskee nyt sen varaan, että hallituksen hajoaminen saa väen liikkeelle. Keskusta ei niinkään pelkää menettävänsä ääni perussuomalaisille kuin sitä, että väki jää kiukuspäissään jurnuttamaan kotiin vaalipäivänä.

”Kaalin rouskuttajan” kohtalon hetket

Keskustan neljä istuvaa kansanedustajaa halajaa jatkopaikkaa. Kiuruveden Hanna-Kaisa Heikkinen oli edellisvaalien äänikuningatar. Sote-valiokunnassa Heikkinen yritti kaalin rouskutuksen voimalla pitää kiinni hallituksen sote-esityksestä, johon sisältyi myös terveyspalveluiden laajamittainen ulkoistaminen.

Vaalipäivänä nähdään, heijastuuko kaalikapina Heikkisen kannatukseen, ja jos niin miten.

Edustajapaikalleen jatkoa hakevien Hannu Hoskosen, Eero Reijosen ja keskustan kestoministerin Anu Vehviläisen niskaan puhaltaa kuopiolainen apulaisylilääkäri Antti Kivelä. Kansa luottaa lääkäriin. Kivelä valittiin myös kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi sen jälkeen, kun keskusta löi kuntavaaleissa kokoomuksen ja siitä tuli Kuopion isoin ryhmä.

Lisää lääkäreitä – vai sittenkin dekkareita kirjoittava poliisi?

Kokoomuksessa Sari Raassinalla on todennäköisesti enemmän jännitettävää kuin Eestilällä, joka voi hyötyä Kääriäiseltä ja Rossilta vapautuvista keskustaäänistä.

Kokoomus todennäköisesti pitää kaksi edustajanpaikkaansa, mutta kuntavaaleissa Raassina jäi yli kahdensadan äänen päähän puoluekaveristaan Marko Kilvestä. Tämä dekkareita kirjoitteleva poliisi oli Kuopion kokoomuksen ykkönen.

Kokoomuslaisia nousevia ehdokkaita ovat myös kovasti kampanjoivat liiketoimintajohtaja Miia Eskelinen-Fingerroos sekä opettaja Heli Hjälm. Myös kokoomuksen hallintopäällikkö Timo Elo pyrkii eduskuntaan.

Istuvista kokoomusedustajista Raassina on syöpätautien erikoislääkäri ja Eestilä eläinlääkäri. Joukko voisi täydentyä työterveyslääkärillä, jos Arttu Pöyhönen Siilinjärveltä tulisi valituksi eduskuntaan.

Kultakävelijä voi yllättää

Vaaliennusteet lupaavat perussuomalaisille kaksi paikkaa, kristillisdemokraateille ja vasemmistoliitolle yhden paikan kumpaisellekin.

Kristillisdemokraattien ehdoton ykkönen on puolueen puheenjohtaja Sari Essayah, joka henkilökohtaisella äänimäärällään voisi hyvässä lykyssä vetää jopa kaverin mukanaan eduskuntaan. Essayah on edeltäjäänsä Päivi Räsästä maltillisempi ja vääntää puoluettaan Saksan CDU:n suuntaan MM-kävelijän sinnikkyydellä.

Perussuomalaisten listoilta edellisvaaleissa eduskuntaan tulleet kansanedustajat siirtyivät kaikki sinisen tulevaisuuden ryhmään eduskunnassa. Rovasti Kimmo Kivelä ja poliisi Kari Kulmala hakevat jatkokautta sinisen tulevaisuuden listoilta. Sen sijaan homovastaisista puheistaan tunnettu Pentti Oinonen jättää eduskunnan.

Sinisistä ei vaalianalyysien perusteella yksikään pääse lävitse. Perussuomalaiset voisivat saada läpi kaksi ehdokastaan. Toisaalta Savo-Karjala on nimenomaan vanhojen vennamolaisten vanhaa tukialuetta, joten halla-aholaisten kannatus ei ole kirkossa kuulutettu. Oulun tapahtumat ovat kuitenkin kiihottaneet maahanmuuttokeskustelua myös Savo-Karjalassa.

Perussuomalaisten listoilta vahvoiksi kandidaateiksi mainitaan entinen kansanedustaja, kuljetusyrittäjä Osmo Kokko, joka puoluehajaannuksessa kävi Jaakobin painia, mihin ryhmään asettua. Myös kuntavaalien Kuopion ääniharava Minna Reijonen (ps) näyttää keskittyvän enemmän sote- kuin maahanmuuttoasioihin.

Rkp uupuu - miniryhmät sekoittavat pakkaa

Ennusteiden mukaan vasemmistoliitto pitää paikkansa Savo-Karjalasta. Paikassa on kiinni eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Matti Semi, joka siviilissä on Rakennusliiton luottamusmies.

Varkaus on vasemmiston valtakuntaa. Kuntavaaleissa demarit saivat Varkaudesta 44,5 prosenttia, vasemmistoliitto 12,6 prosenttia äänistä. Haastajan Semi voi saada Joensuusta, jossa Anni Järvinen keräisi eniten ääniä vasemmistoliittolaisista.

Savo-Karjalan pakkaa sekoittavat lukuisat minipuolueet. Lähes kaikilla mahdollisilla on ehdokkaansa alueella. Vain rkp:ta ei itä-Suomessa näy.

Kirjoittaja on Kauppalehden toimittaja.

LUE MYÖS:

Näkökulma: Sipilän epätoivoinen taistelu seksuaalirikosten repimässä Oulussa – Junes Lokka vienee perussuomalaisten ääniä

Näkökulma: Kokoomuksen märkä uni Antti Rinteen tv-hapuilusta kävi toteen

Näkökulma: Sanna Marinille tulossa valtava potti – Tony Halmeen brändintekijä vahvoilla