Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kuunnellut hänelle esitettyjä toiveita ja vaatimuksia. Toiselle kaudelle ehdolla oleva Niinistö kertoi eilen Ylen presidenttitentissä kantansa Suomen Nato-jäsenyyteen perustelujen kanssa.

Istuva presidentti sai käyttää aikaa näkemyksensä esittämiseen 2 minuuttia 19 sekuntia. Se oli melkoinen monologi (Nähtävissä Yle Areenassa, videolla 33.25 alkaen)

Tiedotusvälineet kertoivat keskiviikkona Alma Median kyselytutkimuksesta, jonka mukaan 53 prosenttia suomalaisista halusi, että presidenttiehdokkaat ottavat selkeästi kantaa Nato-jäsenyyden puolesta tai vastaan.

Jo seuraavana päivänä eli eilen kuulimme vasemmistoliiton ehdokkaan Merja Kyllösen niin selkeän Nato-kannan kuin on mahdollista. Se tiivistyi Uuden Suomen, Kauppalehden ja Talouselämän haastattelussa näin:

”Ei koskaan, ei tarvitse jättää mitään optiota eikä roikkua missään löysässä hirressä”.

Suomen puolueettomuutta kaikissa yhteyksissä korostava valitsijayhdistyksen Paavo Väyrynen ja keskustan Matti Vanhanen vastasivat Ylen vaalikoneessa kysymykseen Suomen pitää hakea Nato-jäsenyyttä Kyllösen tavoin ”Täysin eri mieltä”.

”Jokseenkin eri mieltä” vastasi, eli epävarmemman ei Natolle -vaihtoehdon Tuula Haatainen (sd.), Laura Huhtasaari (ps.) ja Pekka Haavisto (vihr.).

RKP:n ehdokas Nils Torvalds puolestaan on ollut kampanjassaan Nato-jäsenyyden hakemisen kannalla. Niin on myös hänen puolueensa, ja sitä on myös kokoomus, josta näissä vaaleissa ilman puoluetunnuksia kampanjoiva ehdokas Sauli Niinistö ponnistaa.

Vaalikoneessa valitsijayhdistyksen ehdokas Niinistö ohitti kysymyksen, mutta eilen tv:ssä hän lopulta avautui. Ehkä siihen vaikutti kansan toive, ehkä toimittajien ja kilpailevien ehdokkaiden aiheuttamalla paineella oli merkitystä.

Lähtökohta Niinistöllä on, että Suomen ei pitäisi hakea nyt Naton jäsenyyttä. Tällä kerralla vaalien suuri ennakkosuosikki oli valmis pohtimaan, missä tilanteessa hakemus voisi olla paikallaan, ehkä.

”Ensinnäkin tässä olosuhteessa, jossa me olemme, minä en kannata Natoon liittymistä. Nimittäin, me menettäisimme silloin sen mahdollisuuden, josta täälläkin on puhuttu, pysytellä kriisin ulkopuolella. Jos me olisimme Naton jäsen, me olisimme automaattisesti osallinen siinä, mitä aluksi puhuimme Baltian kahinan osalta tai suorastaan sotilaallisen yhteenoton osalta (Uuden Suomen juttu hypoteettisesta Baltian tilanteen kärjistymisestä täällä). Mikä sitten saattaa muuttaa tämän? Ruotsin Nato-jäsenyys aiheuttaa joka tapauksessa meille tarpeen puhua, mitä tapahtuu meidän ja Ruotsin väliselle hyvin pitkällä olevalle puolustusyhteistyölle, ehkei mitään. Se ei ole kuitenkaan kaikkein merkittävin asia”, Niinistö pohdiskeli.

Tulkitsen tämän niin, että Ruotsin hakeutuminen Natoon aiheuttaisi pohdintoja valtiomme turvallisuuspoliittisessa johdossa, mutta se ei johtaisi suoraan Suomen Nato-hakemuksen valmisteluun.

Niinistö jatkoi toisella skenaariolla:

”Mutta jos nyt sitten spekuloida täytyy niin, jos kävisi niin, että syystä tai toisesta Venäjän ja Euroopan unionin välit kriisiytyisivät, jolloin Venäjä alkaisi ymmärtää, että Euroopan unioni ja sen jäsenmaat Suomi mukaan lukien on samanlainen vihollinen kuin Nato, niin silloin jos me joutuisimme tällaiseen tilanteeseen, jolloin me tavallaan olemme sen leiman otsaamme saaneet, se on siihen lyöty, silloin me joutuisimme kyllä miettimään minusta hyvin vakavasti Naton jäsenyyttä. Jos tavallaan se etu joka meillä tällä hetkellä on, olisi menetetty. Mutta haluan nyt tässä todeta, että en oikein usko, että sellaiseen päädytään sen vuoksi, että tällä hetkellä Venäjä pyrkii lähentymään Euroopan unionia”.

Tässä hyvin epätoivottavassa tilanteessa, siis Venäjän ja EU:n välien kriisiytyessä, Niinistökin olisi tulkintani mukaan aika lailla valmis Nato-jäsenyyteen.

Tämän jälkeen Niinistö pohti asetelmaa myönteisen kautta:

”Toinen positiivisempi kuva on sitten se, että jos yhtäkkiä palattaisiinkin liennytykseen samaan tapaan kuin vuosituhannen vaihteessa, jolloin puhuttiin jopa siitä, että jos Venäjä harjoittelisi yhdessä Naton kanssa. Silloin oltaisiin pehmeämmässä tilanteessa, huomattavasti pehmeämmässä tilanteessa. Mutta tärkeänä minä pidän sitä, että me säilytämme tuon mahdollisuuden, koska se jo sinänsä on meille väline”.

Tuo kommentti viittaa niihin Boris Jeltsinin vallan viime päiviin ja Vladimir Putinin kauden alkuun, jolloin Venäjä länsimaistui ja vastakkainasettelu sen ja lännen välillä väheni.

Tuolloin, 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alkupuoliskolla, Nato laajeni merkittävästi. Puolustusliittoon liittyivät muun muassa Viro, Latvia ja Liettua.

Nyt moni Naton kannattaja haikailee, että Suomen olisi pitänyt toimia vastaavalla tavalla kuin Baltian maat. Täällä poliittiset suhdanteet olivat kuitenkin muuttuneet, kun nyttemmin hyvin Nato-myönteinen presidentti Martti Ahtisaari vaihtui vuonna 2000 Naton suhteen paljon kriittisempään Tarja Haloseen.

Nato-jäsenhakemusta ei tietenkään ratkaise Suomessa yksin presidentti, mutta hänen näkemyksensä on asiassa painava. Kansan enemmistöltä asialle pitäisi saada eduskunnan ja/tai kansanäänestyksen kautta oikeutus, jota viimeaikaisten gallupien perusteella ei ole vähään aikaan tulossa.

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.