Suomessa on työ- ja elinkeinoministeriön mukaan noin 100 000 avointa työpaikkaa ja työttömiä noin 300 000, laajemman määritelmän mukaan työtä vailla on paljon useampikin.

Täällä on työmarkkinoilla niin sanottu kohtaanto-ongelma. Monella alalla ja alueella on työvoimapulaa ja jostain kunnasta ei löydy millään minkäänlaisia töitä.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on kutsunut työvoimapulaa ja vallitsevaa tilannetta ”lähes hirtehiseksi”. Hän on puuttunut tärkeään asiaan, vaikka sanavalinta on hieman erikoinen.

Totta on, että kaikki työttömät eivät lähde työn perään toiseen kaupunkiin saman maakunnan alueella, saatikka toiselle puolelle maata tai peräti Ruotsiin toimeentuloa etsimään, kuten joskus on ollut tapana. Myös Helsingin Sanomat kertoi tästä ilmiöstä viikonvaihteessa esitellessään Salon työttömien näkemyksiä Uudessakaupungissa alle 150 kilometrin päässä vapaana olevista työpaikoista.

Syyt suomalaiseen kohtaanto-ongelmaan ovat moninaiset: puolisolle ei löydy töitä, asuntoa on vaikea saada muuttovoittokaupungista ja vanhasta omistusasunnosta on muuttotappioalueella vaikea päästä eroon, lasten kouluja, harrastuksia ja kaveripiiriä ei olla halukkaita vaihtamaan, tarjottu työ on osa-aikaista tai määräaikaista jne.

Hallitusherrat ja -rouvat pohtivat tässä kuussa puoliväliriihen yhteydessä tukitoimia, joilla ihmisten liikkuvuutta voitaisiin parantaa. Hallitus siis kaavailee jo tarjotun kepin lisäksi porkkanaa heille, jotka lähtevät työn perään kauemmas.

”Onko se esimerkiksi muuttokorvauksia tai pitemmistä työmatkoista johtuvien korvausten nostamista”, elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) pohtii Ylen haastattelussa. Tämä saa kannatusta ekonomistipiireiltä, kuten Kauppalehti tänään kertoo.

Periaatteessa tämä onkin järkevää, jos se auttaa edes vähän helpottamaan ongelmia työmarkkinoilla ja meillä on siihen varaa. Mutta onko meillä varaa tarjota apua velkaisen valtiomme pussista aina ongelman havaitessamme?

Ja miten saada tuhannet työttömät ja tuhannet työpaikat kohtaamaan esimerkiksi Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla, missä ainakin on työvoimapulaa?

Melko suuren ihmisjoukon osalta tiedetään, ettei mitenkään. Esimerkiksi työmarkkinakeskusjärjestö STTK muistuttaa, että pitkäaikaistyöttömyyspommi on kovempi kuin 1990-luvulla.

Suomen noin 120 000 pitkäaikaistyöttömästä noin 60 000 ei palaa koskaan töihin, heidät ”menetetään”, STTK kuvaa. Se on tylyä todellisuutta talousnousun ja työllistämispyrkimysten keskellä.

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.

Lue myös: ”100 000 vapaata työpaikkaa”: Ministerin ja kansanedustajan luku johtaa harhaan