Kuten hyvin tiedetään, Helsingin kaupunki on Suomen vihreiden vahvin kannatusalue, ja vihreät ovat pitkään pyrkineet pääkaupungin suurimmaksi puolueeksi kokoomuksen paikalle. Näissä eduskuntavaaleissa sen pitäisi onnistua, koska puolueen puheenjohtajaksi saatiin viime syksynä monessa liemessä keitetty Pekka Haavisto. Hän on aito stadin kundi, jolta ei puutu katu-uskottavuutta.

Mutta tuhannen tulimmaista! Vihreiden kannatushan ei olekaan noussut minnekään sitten marraskuun, jolloin se oli vähän yli 13 prosentissa. Haavisto on onnistunut korjaamaan epäonnisen edeltäjänsä Touko Aallon kauden menetyksiä vain parilla prosenttiyksiköllä.

Talouselämän haastattelussa Haavisto sanoi, että "tietysti Helsingissä tavoitellaan suurimman puolueen paikkaa". Kokoomuksen Petteri Orpo vastasi Haavistolle, että ”Se on ollut vihreiden tavoitteena pitkään, eivätkä he vielä ole siinä onnistuneet, eivätkä onnistu nytkään.”

Helsingistä valitaan 22 kansanedustajaa. Viime vaaleissa kolme suurta otti kaksi kolmasosaa paikoista: kokoomuksella on Helsingistä kuusi, vihreillä viisi ja Sdp:llä neljä kansanedustajaa. Aloitetaan suurimmasta.

Kokoomuksen neljä suosituinta edustajaa uusivat paikkansa melko varmasti: Jaana Pelkosen äänimäärä oli huhtikuussa 2015 peräti pääkaupungin suurin: 15 964. Melkein samaan ylsi Ben Zyskowicz (15 395). Juhana Vartiaisellakaan ei liene vaikeuksia säilyttää viisinumeroista saalistaan; viimeksi häntä äänesti 11 436 helsinkiläistä. Kokoomuksen neljäs edustaja on Sari Sarkomaa (7 052).

Sitten tulee vaikeampaa. Noin 3 000 –4 000 äänen kerhossa oli peräti seitsemän kokoomuslaista, joista menivät läpi Wille Rydman (4 524 ääntä) ja viimeisenä Pertti Salolainen (4 502). Terhi Koulumies jäi 4 148 äänellään varasijalle. Salolainen on Helsingin kokoomuksen kansanedustajista ainoa luopuja, joten hänen äänistään käydään armotonta kilpailua. Siinä ovat mukana ainakin Atte Kaleva, Risto E.J. Penttilä, Matias Pajula ja Daniel Sazonov.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo toivoo jopa yhtä lisäpaikkaa Helsingistä, mutta turkulaisena hän ei ymmärrä pääkaupungin henkeä. Kokoomus ei ole nosteessa, mutta hyvällä tuurilla se voi juuri ja juuri pitää asemansa.

Vihreiden ykkösehdokas on tietysti Pekka Haavisto, joka sai viime vaaleissa 14 204 ääntä, ja paikkansa pitänee myös Outi Alanko-Kahiluoto (viimeksi 7 884). Myös Emma Karilla (4 647) ja Ozan Yanarilla (4 196) on hyvät mahdollisuudet jatkokaudelle, mutta vain jos he onnistuvat kampanjoissaan hyvin. Uhkana ovat nimittäin ne lähes 11 000 irtonaista ääntä, jotka jäävät jaettavaksi eduskunnasta pois jäävän Antero Vartian ja politiikasta toistaiseksi luopuneen varaedustaja Johanna Sumuvuoren jäljiltä.

Tästä potista kilpailee koko joukko nuoria vihreitä, ennen muuta vihreiden seuraavaksi puheenjohtajaksi kaavailtu Maria Ohisalo, joka jäi viime vaaleissa niukasti rannalle 4 087 äänellä. Mahdollisuuksia on viime vaalien perusteella myös Mari Holopaisella. Myös vihreiden ydinvoimasiipeen kuuluva diplomi-insinööri Atte Harjanne voi yllättää, jos puolue saa kuudennen paikan.

Sosiaalidemokraattien listalla varmoina paikkansa uusijoina voi pitää Erkki Tuomiojaa (viimeksi 11 154 ääntä) ja Tuula Haataista (6 662). Muut demarit saavat kilpailla europarlamenttiin pyrkivän Eero Heinäluoman ja apulaiskaupunginjohtajaksi siirtyneen Nasima Razmyarin äänistä, joita on yhteensä lähes 15 000. Vahvimmat perijäehdokkaat ovat Razmyarin paikalle varasijalta noussut Pilvi Torsti ja kunnallispolitiikassa kunnostautunut Eveliina Heinäluoma, jota ei haittaa läheinen sukulaissuhde edellä mainittuun Eeroon.

Yli 65-vuotiaat ovat sosiaalidemokraattien uskollisinta äänestäjäkuntaa, ja stadin demareiden listalla on tarjota heille kovia nimiä: mukana ovat muun muassa Pentti Arajärvi, 70, ja Ilkka Taipale, 76. Helsingissä ei kuitenkaan ole odotettavissa eläkeläisvaaleja, joten emme näe eduskunnassa uusia eläkeläisvaareja.

Helsingin neljänneksi suurin ryhmä viime vaalien jälkeen oli perussuomalaiset, jotka saivat läpi kolme edustajaa. Heistä suosituin oli Sampo Terho, joka on värikkäiden vaiheiden jälkeen siirtynyt sinisen tulevaisuuden ehdokkaaksi Uudellemaalle ja jättänyt Helsingissä jaettavaksi 10 067 ääntä. Valtaosa niistä siirtyy pääkaupungin todennäköiselle äänikuninkaalle Jussi Halla-aholle, joka palaa europarlamentista kotimaahan.

Halla-aho vetänee mukanaan ainakin kaksi poliisia, viimeksi 5 089 ääntä saaneen Tom Packalénin ja 3 370 äänen Mika Raatikaisen. Tämän Dupont & Dupond -kaksikon vanavedessä perussuomalaisten lisäpaikan ottaa ehkä Mari Rantanen, joka jäi viimeksi varalle 3 100 äänellä. Perussuomalaisten neljättä paikkaa kärkkyvät myös puolueen lehtien päätoimittaja Matias Turkkila sekä filosofian ja valtiotieteiden kaksoistohtori Jukka Hankamäki.

Vasemmistoliiton vaalitulos on melkein kirkossa kuulutettu. Stadin vassareiden kaksi kansanedustajaa ovat tasaiset suorittajat Paavo Arhinmäki (viimeksi 7 910 ääntä) ja Silvia Modig (6 190). Viimeksi mainitun niskaan tosin hengittää Veronika Honkasalo, joka jäi viimeksi varalle 5 369 äänellä. Vasemmistoliiton yllättäjä voi olla eläinsuojelujärjestö Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä, joka jäi neljä vuotta sitten vain muutaman sadan äänen päähän Honkasalosta.

Helsingin pienpuolueista suurimmat ovat keskusta ja Rkp, joilla molemmilla oli nyt eroavassa eduskunnassa yksi paikka. Rkp:ssä kilpailu on kahden kauppa; nykyinen kansanedustaja Eeva Biaudet (5 515 ääntä) yrittää uusia paikkansa, ja hänen varaedustajansa Marcus Rantala (3 837) yrittää vallankaappausta.

Keskustan tilanne on erikoinen, koska kansanedustajaksi valittu Olli Rehn siirtyi kesken kauden Suomen Pankin pääjohtajaksi. Hänen varaedustajansa Paula Lehtomäki ei ottanut paikkaa vastaan, vaan pysyi pääministeri Juha Sipilän poliittisena alivaltiosihteerinä ja jatkoi juuri matkaa Kööpenhaminaan pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeriksi. Rehnin ja Lehtomäen tilalle eduskuntaan noussut Pekka Puska puolestaan lopettaa politiikassa, joten peli on täysin auki.

Jos keskustan onnistuu pitämään ainoan paikkansa, sen ottaa todennäköisimmin Sipilän hallituksen asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, joka on siirtynyt Kaakkois-Suomen vaalipiiristä pääkaupunkiin. Hänen äänimääräänsä on mahdoton arvailla, ja voi käydä niinkin, että ohi menee joku helsinkiläisten silmissä uskottavampi stadilainen nuori nainen, esimerkiksi pääministeri Sipilän erityisavustaja Eeva Kärkkäinen.

Todennäköisempää on kuitenkin, että keskusta jää Helsingissä kokonaan ilman paikkaa. Jostainhan perussuomalaisten on se neljäs paikkansa otettava.

Kirjoittaja on Talouselämän toimittaja.

LUE MYÖS:

Näkökulma: 4 isoa nimeä jää pois eduskunnasta – Vain jytky voi rikkoa tasapainon Turussa

Näkökulma: Punavihreät jyräävät keskustan Hämeessä – Eduskunnassa rakastunut aviopari yrittää paluuta

Näkökulma: Jussi Halla-aho pani Ylen polvilleen väittämällä ihan omiaan