Jos keski-ikäisen miehen ammatti on taidekriitikko, joutuu hän miettimään nuorten naisten identiteettipolitiikkaa enemmän kuin moni nuori nainen konsanaan. Todennäköisesti vuoden mittaan viikoittain. Luokkataistelun korvannut, feminismin kautta pinnalle noussut identiteettipolitiikka on nauttinut tiettyä hegemoniaa taidemaailmassamme jo 1980-luvulta lähtien, jolloin totuimme sloganiin ”Henkilökohtainen on poliittista”. Tätä kautta taiteestakin on tullut jälleen varsin poliittista, vaikka se ei taidakaan koskea puoluesihteerien maailmaa.

Tilaajille
Tilaajille
Tämä sisältö on vain Uuden Suomen tilaajille. Tilaajana saat esimerkiksi:
  • ■ Rajoituksettoman lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin
  • ■ Päivittäiset vain tilaajille suunnatut Tähtijutut