Neste ja Veho kertoivat vihdoin syyn bensiinikäyttöisten ajoneuvojen häiriöihin. Kauppalehden uutisen pohjalta käynnistynyt tutkinta on nyt saatu päätökseen.

Kauppalehden mukaan Neste ja Veho kertoivat keskiviikkona, että syy elokuisiin ongelmiin on kertaluonteinen ja liittyi Nesteen mukaan yhteen bensaerään.

Neste myöntää, että heillä on ollut öljyjalostamolla prosessissa virhe, minkä takia joidenkin autojen häiriövalo on syttynyt sen jälkeen, kun niihin on tankattu polttoainetta Nesteen asemilla.

Kauppalehti uutisoi syyskuun alussa, että Mercedes-Benzin henkilöautojen keltainen häiriövalo syttyi sen jälkeen, kun niihin oli tankattu bensiiniä Nesteen asemilla. Uutisen jälkeen Neste alkoi Mercedeksen maahantuojan Vehon kanssa selvittää ongelman juurisyytä.

”Tutkimukset ovat varmistaneet ongelmaksi satunnaisesti polttoaineen ruiskutussuodattimeen kertyneen metallisuolan. Syynä on ollut yksi Porvoossa heinäkuussa 2018 valmistettu bensiinin tuote-erä, jossa on ollut normaalia korkeampi natriumpitoisuus”, Tommi Juusela Nesteeltä kertoi tiedotustilaisuudessa.

”Kyseisen bensiinierän kohonnut natriumpitoisuus on johtunut usean tekijän yhteisvaikutuksesta.”

Lue aiemmat jutut:

Outo polttoainevika vie autoja korjaamolle Suomessa – ”Kaikki tapaukset koskevat bensiinikäyttöisiä moottoreita”

Bensamysteerin selvitys jatkuu – Veho: ”Ongelma korjaantuu polttoaineen vaihdolla”

Tapauksia on Mercedez-Benzin osalta 216 autoa. Bensiiniä on jaettu vajaan kahden viikon ajan. Kyse on elokuun alussa jakelussa olleesta tuotteista.

Häiriövalo oli syttynyt sekä 95- että 98-oktaanisen bensiinin tankkaajille. Ongelma-autoja löytyi Itä- ja Keski-Suomesta, mutta eniten niitä oli pääkaupunkiseudulla.

Citroën ja Peugeot -merkkien maahantuoja Auto-Bon väitti aiemmin, että uutisointi niiden autoissa olleissa vioista olisi virheellistä. Keskiviikkona Auto-Bon myönsi, että myös heidän maahantuomissaan malleissa on ollut ongelmia.