Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) varoitti keskiviikkona Uuden Suomen 90-vuotisjuhlapaneelissa, että vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen koottava hallitus joutuu tekemään rajuja leikkauksia, koska menot ovat paisuneet kuplan myötä.

Niinistön mielestä on virhe mennä hallituskausi loppuun vain ottamalla velkaa ja katsomalla sitten, mitä tapahtuu.

- [Nykymenolla] päädytään sellaiseen nelivuotiskauteen, jolloin leikataan vähintään yhtä paljon kuin leikattiin 90-luvun puolivälissä, Niinistö sanoi.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) oli eri mieltä leikkaustarpeesta. Pääministerin mukaan ei ole mitään, mistä leikata.

Vieläkin pahempi tilanne tulee Niinistön mukaan olemaan, jos vuodesta 2011 eteenpäin on vallassa pelkästään oikeisto- tai vasemmistopuolueista koostuva hallitus.

- Silloin me joudumme vakavasti sen paikan eteen, että riittääkö tämän yhteiskunnan, suomalaisen yhteisön eheys siihen.

Niinistö muistutti mieleen 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun sateenkaarihallitukset, joissa oli puolueita kentän kaikilta laidoilta. Paavo Lipposen (sd.) hallituksissa olivat mukana SDP, kokoomus, vihreät, RKP ja vasemmistoliitto.

Niinistö itse oli valtiovarainministerinä näissä Lipposen hallituksissa 1996 - 2003.

- Se oli laidasta laitaan kulkeva koalitio, joka teki kansalaisia aika syvästi koskettavia, mutta väistämättömiä ratkaisuja. Jos se olisi ollut vain poliittisen vedenjakajan toisella puolella oleva hallitus, niin luulenpa, että meillä olisi ollut kaduilla levotonta, Niinistö huomautti lisäten, että olisi sateenkaarihallitukseen keskustakin mahtunut.

Niinistön mielestä Suomessa pitäisi keskustella enemmän makrotaloudesta ja julkisen sektorin pitkästä kestävyydestä. Hän kehottaa aloittamaan vakavan pohdinnan siitä, miten julkinen talous Suomessa kestää. Niinistö peräänkuuluttaa laajan poliittisen pohjan seurantaryhmää talouspuolelle. Hänen mielestään talouspuolelle tarvitaan vastaava mekanismi kuin on esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, joka etenee selontekojen kautta.

- Talouspolitiikkaankin on luotava mekanismi, jossa tarkastellaan, millaisiin uhkatekijöihin pitäisi varautua, Niinistö sanoi.