Taloustieteen Nobelilla palkittu professori Bengt Holmström varoitti keskiviikkona eduskuntaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen hankaluudesta sekä tulevista ”ikävistä seurauksista” – mutta sai kansanedustajat myös ulvomaan naurusta.

Holmström puhui juhlaistunnossaan kansanedustajille julkisen ja yksityisen sektorin työnjaosta. Markkinoiden ja yksityisen sektorin tehtävä on voiton maksimointi, mutta mikä sitten on julkisen sektorin tehtävä, nobelisti kysyi.

Markkinoilla on mitattavissa oleva tehtävä, julkisella sektorilla ei, Holmström sanoi. Tämä on kuitenkin hänen mukaansa myös etu. Hän toisti kahteen otteeseen sanomansa:

– Julkisen sektorin ei tarvitse maksimoida voittoa, vaan se voi huomioida muita yhteiskunnalle tärkeitä aspekteja – joita markkinatalous ei oikealla tavalla huomioi.

– Voiton maksimointi tuhoaisi kaikki nämä muut asiat [mitä julkisen sektorin tehtäviin kuuluu].

Hän ilmoitti kansanedustajille, että mikäli nämä ymmärtävät edellisen, ”tajuatte, miten väärällä polulla ollaan, jos ajatellaan että julkistalous on tehoton”. Hänen mukaansa tämä logiikka osoittaa, että ratkaisu julkisen sektorin paisuneisiin kustannuksiin ”ei ole tehostaminen, vaan perusratkaisu on, että julkista sektoria supistetaan”.

Aiemmin eduskunnan vasemmalta laidalta aplodeja saanut Holmström nauratti nyt eduskuntaa ihmettelemällä, mikseivät oikeistoedustajat osoita suosiotaan.

– Ettekö aplodeeraa, Holmstörm kysyi.

Toisaalta julkista sektoria ”on mahdollista parantaa leikkaamalla sitä ja tuomalla mukaan yksityistä puolta” toiminnan tehostamiseksi, Holmström pyöritteli vielä.

Monitulkintaisten lausuntojen päätteeksi Holmström viittasi saamiinsa välihuutoihin.

– Tuossa on käytävä, toivottavasti pääsen täältä ulos, Holmström sanoi.

– Olin huolissani, kun ette olleet hereillä. Piti vähän provosoida.

Nobelisti ilmoitti, että ”tämä on teoria, joka tarjoaa jokaiselle jotakin, ja jos ette tästä tykkää, minulla on muita teorioita”. Jälleen yleisö palkitsi nauruilla.

Tutkimustiedon ja havaintojensa lisäksi Holmström tarjoili muun muassa näkemyksensä sote-uudistuksesta. Hän piti sote-palveluiden uudistamista välttämättömyytenä ja hallituksen aloitetta hyvänä sekä rohkeana. Kuitenkin hän myös varoitti ”ylivoimaisesti hankalimman” uudistuksen tulevaisuudesta.

Yhdysvalloissa pitkään asunut professori muistutti, että sote on niin valtava sotku, että edes Yhdysvallat ei ole saanut sitä hoidettua.

– Tämä on valtava sotku, niin kuin te tiedätte. Esimerkkinä tämä Obamacare [USA:n terveydenhuoltouudistus]: Trump on oikeassa, se [Obamacare] tappaa itsensä, se ei ole toimiva järjestelmä ja se täytyy korjata, Holmström sanoi.

– Obamacare ei toimi, koska palveluntarjoajat ovat hävinneet. Teksasissakin oli neljä vai viisi vakuutuksen tarjoajaa ja nyt niitä on enää yksi. Kansasissa ei muistaakseni ole enää yhtäkään. Yhtiöt vetäytyvät sieltä pois, koska se on niille kannattamatonta. Jos palveluntarjoajille antaa paljon liikkumavaraa, niin se on problemaattista, Holmström totesi myöhemmin eduskunnassa.

Yhdysvaltain tilanne on Holmströmin mukaan myös ”varoitus Suomelle” sote-projektin suuruudesta ja pitkäkestoisuudesta. Asiassa täytyy Holmströmin mukaan edetä, ”koska nämä palvelut tulevat kalliiksi”, mutta hän olisi suosinut alueellisia ennakkokokeiluja.

– Olisin varovainen siinä mielessä, että olisin kokeillut [ennalta] maakunnissa erilaisia malleja – koska selvää on, että siellä tulee ikäviä seurauksia, ja sitä joudutaan vielä monta kertaa korjaamaan, Holmström sanoi.

Hänen loppuviestinsä kuului, että epäonnistuminen täytyy hyväksyä sekä virheet myöntää ja korjata, kun sotessa edetään.

Artikkeliin on jälkikäteen päivitetty Holmströmin myöhemmin antama täsmennys Obamacaren epäonnistumisesta.

Lue myös:

Nobelisti Holmström kehuu nyt ammattikorkeakouluja: ”Paljon enemmän amerikkalaisuutta”

Kokoomuskonkari varoittaa terveysjättien vallasta: ”Valtava asemiin hakeutuminen” jo käynnissä

HBL: Huippuyliopistosta haukut Suomen hallitukselle – ”En ole nähnyt vastaavaa”

Nobelistin haukut Suomen hallitukselle nousivat esiin

Ekonomistiryhmältä viesti hallitukselle: Linja kohdallaan, päivähoitomaksujen korotus peruttava

Tämän Holmströmin ajatuksen johtajien palkitsemisesta Nobel-komitea nostaa esiin

Ensin Ahtisaari, nyt Holmström MTV:llä: ”Ay-liike murenee itsestään”

Vastaus ay-kritiikkiin: Nobelistit Ahtisaari ja Holmström ajavat suurempia tuloeroja Suomeen

Ahtisaari ryöpyttää: ”Demarit ja ay-liike ovat romuttamassa hyvinvointivaltiota”

Herlin: Mokasiko talousnobelisti pahasti?