Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull korostaa parhaillaan käynnissä olevassa tiedotustilaisuudessa, että Nordea ei voi hyväksyä, että sitä käytetään pankkina veronkierrossa.

–Otamme syytökset hyvin vakavasti, hän sanoi.

Koskull kertoi, että Nordea neuvoo asiakkaitaan mitä veroja heidän pitää maksaa.

–Kaikkien pitää noudattaa lakeja, hän totesi.

Nordean paljastettiin tällä viikolla perustaneen asiakkailleen hallintayhtiöitä eli offshore-yhtiöitä veroparatiiseihin.

-Hallintayhtiöitä on kansainvälisessä bisneksessä, Koskull kommentoi.

Hän korosti, että aloite hallintayhtiöiden perustamiselle ei ole tullut Nordealta vaan asiakkailta. Hän totesi myös, että verovälttely ja verosuunnittelu ovat eri asioita, ja verovälttelyn kanssa Nordea ei halua olla missään tekemisissä.

–Jos joku toimii harmaalla alueella, emme halua olla mukana siinä, Koskull sanoi.

–Rahan piilottaminen on ongelma. En hyväksy sitä, hän totesi.

Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos ei ole paikalla tiedotustilaisuudessa.

Nordea kertoi tiedutustilaisuudessa myös menettäneensä 4000 asiakasta kiristettyään kansainvälisten omistusjärjestelyjen käytäntöjään vuonna 2009. Lue lisää täältä.