Lentoyhtiö Norwegianin kohtalo ratkeaa maanantaina aamulla pidettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa, jossa osakkeenomistajat ja velkojat päättävät yhtiön saneerausohjelman hyväksymisestä.

Saneerausohjelmassa on määrä muuttaa Norwegianin velkoja osakkeiksi, mikä tarkoittaa yhtiön siirtymistä pääosin nykyisten velkojien omistukseen, jos suunnitelma hyväksytään. Jos se hylätään, tuloksena on lähes varmasti konkurssi.

LUE KOKOUKSEN PÄÄTÖKSESTÄ:

Yhtiö on itse tiedottanut, että sen rahat uhkaavat loppua toukokuun puoliväliin mennessä ilman uutta rahoitusta, jonka ehto on saneerausohjelman hyväksyminen.

Velkajärjestelyssä Norwegianin nykyisten osakkeenomistajien omistusosuus yhtiöstä on pienenemässä 5,2 prosenttiin. Saneerauksesta päättävän yhtiökokouksen on määrä alkaa Norwegianin päämajassa Oslossa Suomen aikaa kello 9:30. Samalla on määrä päättää yhtiön osakeannista, jossa on määrä kerätä 400 miljoonaa kruunua lähiviikkoina.

Sunnuntaina yhtiö ilmoitti saaneensa tarpeeksi velkojia taakseen noin 1,1 miljardin euron suuruisen velkakonversion toteuttamiseksi. Vielä perjantaina yhtiön NAS07-velkakirjan haltijoista Norwegianin saneeraussuunnitelmaa tuki 62 prosenttia, kun tarvittava osuus hyväksynnälle on 67 prosenttia. Nyt tarvittava tuki on Norwegianin mukaan löytynyt, mutta asiasta on järjestettävä myöhemmin äänestys.

Saneerausohjelman hyväksyminen on yhtiön jatkolle elinehto, sillä sen takana on Norjan valtion takaaman apupaketin vapauttaminen yhtiön käyttöön. Valtiontuen määrä on 3 miljardia Norjan kruunua eli noin 260 miljoonaa euroa, ja se tulee yhtiön käyttöön kolmessa erässä. Tästä yhtiö on jo saanut käyttöönsä 300 miljoonaa kruunua.

Koronakriisin takia Norwegian on jo aiemmin lomauttanut pääosan henkilöstöstään, eivätkä yhtiön koneet juuri lennä toistaiseksi matkustusrajoitusten takia. Yhtiö arvioi, että Euroopan sisäiset lennot ovat jäissä maaliskuuhun 2021 asti, ja lentotoiminta normalisoituu vasta vuonna 2022.

Norwegian on keskeyttänyt toistaiseksi kaikkien ei-kriittisten laskujen maksamisen. Esimerkiksi huolinnan, velkalyhennysten ja leasing-maksujen erät ovat toistaiseksi jäissä. Yhtiö maksaa edelleen esimerkiksi töissä olevien työntekijöiden palkkoja ja tärkeiden it-järjestelmien ylläpitoa.

Norwegianin talousahdinko on herättänyt Suomessakin pelkoa siitä, että lentoja ostaneet kuluttajat voisivat jäädä konkurssitilanteessa vaille korvauksia. Kuluttaja-asiamies totesi lausunnossaan viime viikolla, että Norwegianilta ei kannata ei kannata nyt ottaa korvauksena vastaan lentopisteitä, vaan palautus kannattaa vaatia rahana.

Norwegianin osakekurssi on romahtanut helmikuun 20. päivän 36,4 kruunusta nykyiseen 5,4 kruunuun.