Nuoreksi luokanopettajaksi esittäytyvä nainen kertoo saamastaan kohtelusta Helsingin Sanomien mielipidepalstalla. Nimettömänä esiintyvä nainen on kertoo joutuneensa kymmenen vuoden aikana oppilaidensa uhkauksien, solvauksien ja ilkivallan kohteeksi.

– Olen pelännyt raivoavaa lasta, jolle biologinen säikähtämisreaktioni on ollut syy nauraa ja jatkaa uhkaavaa käytöstä yhä hanakammin. Olen piilottanut puukkoja teknisen työn tunnilla raivokohtauksen vallassa olevan lapsen ulottumattomiin. Olen saanut seksuaalisviritteisiä kommentteja etumuksestani ja takamuksestani, hän kirjoittaa.

– Minulle on huudettu koulun pihamaan poikki, miten minua haluttaisiin panna. Olen löytänyt valokuvia takapuolestani koulun tableteilta.

– Autoni rengas on tyhjennetty ja autoani on heitelty lumipalloilla. Minua kohti on lentänyt jalkapalloja ja käsitöitä. Minut on uhattu tappaa ja kotini on haluttu tulla virtsaamaan sotkuiseksi, opettaja listaa.

Opettaja muistuttaa, että vaikka hän on opettaja, hän on myös ihminen, jolle saa tulla paha mieli asiattomasta kohtelusta. Hän kertoo myös toisinaan menettäneensä malttinsa.

– Lähes kymmenen vuoden aikana olen kohdannut monenlaisia oppilaiden aiheuttamia tilanteita, joita minun ei mielestäni tarvitsisi sietää, hän kirjoittaa.

Opettajien kohtelu on noussut julkiseen keskusteluun sen jälkeen, kun iltapäivälehdissä on julkaistu oppilaan kuvaama video malttinsa menettävästä opettajasta. Videolla oppilaat naureskelevat opettajalle.

Keskustanuorten puheenjohtaja, opettajaksi valmistunut Hilkka Kemppi esittää kahden opettajan järjestelmää.

Lue lisää: Ehdotus: ”Kaksi opettajaa luokkahuoneisiin”