Liike Nytin kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo ihmettelee pääministeri Sanna Marinin (sd) toimintaa maskikohussa.

”Olkaapa rehellisiä nyt, tulisiko teille mieleen, että Ruotsin pääministeri tai Saksan liittokansleri hyökkäisi yöllä sosiaalisessa mediassa asiantuntijaviraston pääjohtajan kimppuun? Ja pääministeri jatkaa tulitustaan pyytämällä kirjallisia selvityksiä ja vaikka mitä. Nyt katsetta palloon, pääministeri!”, hän kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Harkimo huomauttaa, että luottamus on täysin mustavalkoinen aihe, sitä joko on tai ei ole.

”Poliitikot vaihtuvat, virkamiehet jäävät. Harmaata aluetta luottamus ei tunne. Koronakevään aikana tehtiin varmasti virheitä niin Ruotsissa, Saksassa kuin Suomessa. Se on täysin ymmärrettävää niin virkamiehille kuin poliittisille päättäjille. Kritiikki ja virheiden tunnistaminen kuuluvat asiaan. Niistä pitää oppia ja parantaa toimintaa. Meillä pääministeri käyttää kaiken aikansa ja tarmonsa osoittaakseen olleensa aina oikeassa”, hän kommentoi.

Sanna Marin kertoi aamulla pyytäneensä kirjallista selvitystä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajalta Markku Tervahaudalta. Pääministeri kaipaa kirjallista selvitystä siitä, mikä todella on ollut THL:n kanta maskisuosituksesta keväällä ja onko se ollut eri kuin hallitukselle on kerrottu.

Myös perussuomalaisissa on reagoitu sotkuun purevin sanankääntein.

”Pääministeri on näköjään taas viime yönä vahvistanut suomalaisten luottamusta viranomaisiin”, puheenjohtaja Jussi Halla-aho tviittaa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen katsoo tilanteen kertovan virkamiesten painostuksesta.

”Tämä haisee toimivaltaisten viranomaisten painostamiselta ja pelottelulta. Tervahauta ei ole näiden faktojen äärellä tehnyt mitään väärää, kertonut vain oman näkemyksensä. Pääministeri toimii erittäin ikävästi, tämä ei ole hyvää johtamista.”

Kuohunta sai alkunsa Ylen A-studiosta keskiviikkoiltana.

”Tervahauta ei ole se henkilö, joka THL:ssä päättää näistä asioista”, Sanna Marin totesi lähetyksessä.

Asiaa ihmetteli muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa, jolle myös THL:n pääjohtaja Tervahauta heti vastasi Twitterissä.

”Laitosta johtaa pääjohtaja. Pääjohtaja ratkaisee laitoksessa päätettävät asiat, joita ei ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty laitoksen palveluksessa olevan muun henkilön ratkaistavaksi.”

Marin osallistui keskusteluun kysymällä, on hallitukselle esitetty asioita virheellisesti.

”Käsitykseni on, että THL on asiantuntijaorganisaatio ja THL:n näkemyksen maskisuosituksesta ovat muodostaneet asiasta vastaavat asiantuntijat ja virkamiehet. Tämä kanta on hallitukselle esitelty THL:n kantana. Onko hallitukselle esitelty asia virheellisesti?”

Myös sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila on osallistunut keskusteluun.

”Päällikkövirastossa päällikkö päättää asiasta aina esittelystä, joka perustuu asiantuntijuuteen. Esittelystä poikkeaminen vaatii uuden esittelyn, jonka edelleen perustuttava asiantuntijuuteen.”

Sdp:n kansanedustaja, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin entinen toimitusjohtaja Aki Lindén muistuttaa, että toimintaperiaate on se, että asiantuntija valmistelee ja esittelee, ja päällikkö päättää.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen vastaa ihmettelemällä, miten pääministeri on voinut johtaa koronakriisiä tietämättä miten organisaatiot toimivat.